Idylli

Matkalla uuteen...

2010-12-29T07:10:00.000-08:00

Pitkän hiljaisuuden päätteeksi
monien käsiparien ahkeran työn siivittämänä
Idylli aloittaa matkansa kohti uutta ja uudistusta.
Lähdetkö mukaan tarinaan, hyppäätkö seikkailuun?
uusi blogi löytyy osoitteesta:
http://idyllisi.blogspot.com/

Samalla kiitän kaikkia blogini uskollisia lukijoita, ihania asiakkaita ja Kultaisia Ystäviäni
Aivan Uskomattoman Upeasta vuodesta! <3
Sydän hehkuen lähden kohti uutta...

Sinua Halaa,
MariaK

Hiljaisuus

2010-09-27T05:23:00.000-07:00

Se lähti.

Ei se näyttänyt mitenkään erityisen surulliselta, ei edes huolestuneelta.

Ehkä minä näin sen katseessa viivähdyksen verran väsymystä.

Se sanoi, että on hukannut sävelensä ja lähtisi etsimään, uutta.

Ja jos ei löytäisi, niin etsisi edes vanhan.

Se oli jo kulunut sävel, mutta hyvä vielä.

Ehkä jotkut pitävät vanhoista sävelmistä, se pohdiskeli kovin hiljaisella äänellä.

Koivikko ympärillä huokasi ja oli vaiti. Harmaa ja vaiti, kuin vain metsä osaa olla lokakuun alkupäivinä, sumussa.

Se laski soittimensa nojaamaan vanhan koivun kylkeen. Sanoi, että vanhoihin se luottaa enemmän, pysyvät paikoillaan ja kaatuvat vasta kun on pakko. Nuoremmat ovat niin huikentelevaisia, heiluvat ja kieppuvat joka tuulen mukana.

Mutta ei sen äänessä ollut yhtään moitetta. Totesipa vain, niinkuin sanotaan, että tuulee tai paistaa.

Hitaasti, vähän varoen, se riisui siipensä. Sanoi, ettei sumussa voi lentää. Jos lennähtelee päistikkaa silloin kun ei näe kunnolla, törmäilee.

Se sanoi, että tunnustelee jokaisen puunjuuren ja heinänkorren varpaillaan, vähän varoen.

Siellä maanrajassa, voi olla vakavia ja luotettavia sointuja. Nekin kuulema käyvät, kuuntelin.

”Vaikka”, se sanoi vähän aprikoiden,

”Olin ajatellut jotain kevyempää, tai valoisampaa, herkkää, kuin lupausta.”

Siivet se sitoi oksanhaaraan. Sanoi, että saisin lentää niillä, jos lupaisin pitää huolen itsestäni.

Nyökkäsin. En ollut lainkaan varma, osaisinko lentää.

Jousensa se otti mukaan. Sanoi, että sillä on hyvä kantaa löytämiään säveliä. Jos löytää.

Sanoi, ettei säveliä voi työntää taskuihin ja puristaa kämmeneen. Ne eivät pitäisi siitä. Käpristyisivät kokoon ja murjottaisivat.

Ne tahtovat hengittää kevyesti ja itsekseen.

”Jos sävel ei tahdokaan mukaani, se saa lennähtää pois.” Se opetti.

”Vain vapaalla sävelellä voi soittaa.” Se toisti vielä, kuin selittääkseen.

Ehkä minä ymmärsin.

Se lähti, viimein.

Askel askeleelta se sulautui vaaleaan hämärään, kosteaan ilmaan ja koivikon kirkkaaseen tuoksuun.

Katselin, niin kauan kuin näin sen liikkeen. Lopulta en ollut enää varma, mitä näin.

Ehkä aamun ensimmäisen tuulenvirin tai maasta nousseen unisen soinnun liikahduksen.

Toivoin, että se löytäisi etsimänsä ja soittaisi jälleen.

Tämä aukio ei olisi ennallaan ilman sointuja. Ilman sitä, mikä saa sydämen laulamaan ja valon leikkimään lehvästöissä.

Soittaisi, vaikka sävel kerrallaan, katkonaisesti ja etsien, mutta soittaisi.

Ajattelin huutaa sen jälkeen, että minä pidän kyllä vanhoistakin sävelmistä.

En huutanut, en edes kuiskannut.

Sen pitää löytää se itse, ajattelin.

Messuosaston selkeämpi ilme

2010-09-22T08:45:00.000-07:00

Ihan ensimmäisen ensimmäiseksi:
Kiitos teille kaikille Idyllin messuosastolla käyneille
ihanille asiakkaille, ystäville ja uusille tuttaville!
Olette kultaisia!
Piitikselle lähetän virtuaalihalin:
Harmi, kun ei ehditty pitempään jutella!
Intoa ja Iloa syksyysi! <3

Tällä kertaa oli aika vauhdikas messureissu
perhepiirin sattumusten ja tapahtumusten vuoksi.
Taisin itsekin olla hieman sivuraiteella,
mutta hyvin menivät messut silti kaikkinensa.
Liekö 'syynä' messurutiini vai
kaikki se tuki ja apu, mitä
toisilta messsukävijöiltä sain.
Kiitos.

Messuosaston ilmetä uudistelimme hieman

ja työ jatkuu.

Mies värkkäili pöytien parissa,

rakenteli nuo kivat tikkaat,

pöytätukia

ja suunniteli vastaisen varalle

muutakin pientä kivaa.

Itse hankin tuota muuta uudistusta.

Mitä pidätte,

tästä selkinnytyksestä,

syksyisestä väristä

ja uudesta tunnelmasta?

Antakaahan rohkeasti kuulua!

Kyllä minä kestän! :DD

Messuille Helsinkiin, Wanhaan Satamaan

2010-09-15T05:42:00.000-07:00

Syksyn aamut, nuo kuulaat,

lakastuvat lehdet

ja hiljenevä piha,

tuovat minulle aina pienen nipistyksen vatsanpohjaan

ja ilohypähdyksen sydämeen:

Ensimmäiset messut syksylle,

Helsingin Wanha Satama

ja Kädentaitomessut.

Paljon suunnitelmia, valmisteluja,

toiveita ja ihania ihmisiä

monta hallia täynnä!

Syksyn parhaita hetkiä!

Iltaisin istun kutomassa,

syksy tuoksuu marjoille ja kanervalle,

niitä siis neuleisiinkin,

väreissä sujauttelen.

Mieli täynnä iloisia ajatuksia

kirjoittelen pieneen kirjaan, että muistaisin.

Sinä, minä--

tavataanko me siellä,

Helsingissä, messuilla?

Puuhasteluja, jotka paisuivat

2010-09-15T05:36:00.000-07:00

Tämä on tarina ikkunanpesusta, joka paisui puolen talon siivouksesi.

Kuvista laitoin vain muutaman. Ehkä myöhemmin lisää. :)

Aloitin siivouksen ruokailutilan ikkunanpesusta.

Siihen sen piti jäädä,

ja verhojenvaihtoon.

Viime talvena nimittäin yksi ihana mummu

kuuli unelmastani ja tarjoutui toteuttamaan sen:

Käsin virkatut ruusukuvioiset kapat ruokailutilaan.

Uskomaton mummu, minulle tuntematon ennestään!

Mutta siinä ne nyt ovat, kaunottaret! <3

Pitkät, paksut, valkoiset pellavaverhot

tulevat sitten lisäksi, talvella.

Sitten pesin kaksi muuta ikkunaa,

laitoin puhtaat verhot,

laittelin pientä kivaa keittiöön.

Mutta siten alkoi tuntua, ettei se riitä:

Päädyin siivoamaan kaikki keittiön kaapit, laatikot, katon, hyllyt...

Mies toteutti yhden pikäikäisen pyynnön:

Irrotti oven mikron yläpuolella olevasta kaapista,

että sain kaikkea pientäkivaatärkeää esille.

Romukaapista tuli äidin aarrehylly. :)

Enkä sitten malttanut olla laittamatta ensimmäisiä jouluvaloja...

*nolo*

Sovitaanko, että ne on tunnelmavalot? :)

Siivous jatkui koko talon ikkunoihin,

verhoihin, hyllyihin, kaappeihin... :)

Olohuoneeseen laitoin myös puhtaat talviverhot ja vähän syksyisempää.

Osa on vielä kesken, kun työkiireet vievät.

Tilkkusatun kankaista

tein tuon peiton sohvalle alkukesästä,

meidän 15 -vuotis hääpäiväksi.

Kirjemerkit, ruusut, tekstit ja nuotit

kankaissa antoivat inspiraation ja nimen: Rakkauskirje.

Pieniä nurkkauksia sinne tänne,

osa vielä kesken, kun armaalla on kiire,

joten kaikki ei valmistu kerralla...

Mutta hyväähän voi aina odottaa! :)

Lopuksi voi sitten sytyttää kynttilät...

...leipoa hyvää ja herkutella.

Ihania syyspäiviä toivottelen! <3

Oma hetki äidille

2010-08-24T09:29:00.000-07:00

Äiti oli huokaillut,

ettei hänellä ole yhtään omaa hetkeä,

hieman levähtää ja ajatella sinisiä ajatuksia.

Aina oli talo täynnä hulinaa

ja kädet täynnä työtä.

Äiti luuli, ettei kukan edes huomannut hänen väsymystään.

Mutta vaaripa huomasi.

Vaari vinkkasi isommat pojat mukaansa,

kaivoi vanhan vajan perukoilta

jalkapuolen metallisohvan

ja alkoi värkätä.

Ensin lähtivät sohvasta risat pehmusteet,

sitten loputkin jalat.

Vaari kiinnitti sohvan metallirunkoon

vahvat kettingit

ja ripusti rungon omenatarhan reunassa

kasvaviin suuriin koivuihin.

Vaari ajatteli, että

siihen paistoi illasta aurinko pisimpään,

puut suojasivat tuulelta

ja marjapensaista voi napata vähän naposteltavaa,

jos niin haluaa.

Mummu valjastettiin salaisuuteen mukaan

ompelemaan uudet pehmusteet

vanhoista liinoista ja lakanoista.

Elokuun alun iltana

salaisuus paljastettiin äidille.

Täällä äiti voisi lukea

rakastamiaan romaaneja,

vintiltä löytyneitä,

joissa oli kuluneet nahkakannet,

kosteat sivut

ja paljon romanttisia tarinoita.

Tai jos äiti haluaisi,

hän voisi katsella kasvitarhalle,

suunnitella uusia istutuksia

kääriytyneenä

isosiskon ompelemaan tilkkupeittoon.

Suojassa tuulilta, vilulta

ja lasten kolttosilta

äiti saisi kiireisenäkin päivänä

kahvikuppirauhan

ja monta kevyttä ajatusta.

Ette usko, miten onnelliselta äiti näytti!

Omenatarha

2010-08-23T04:43:00.000-07:00

Vanhan talon puutarhassa

on paljon sopukoita,

joissa auringon ja hämärän piiloleikki

luo salaisuuden tunnun.

Aivan kuin niissä olisi taikaa!

Pitkäksi venähtänyt heinikko,

vanhuuttaan vänkkyrät ruosteiset työkalut

ja muhkuraiset omenapuiden rungot

tekevät omenatarhasta

vastustamattoman leikkipaikan.

Muhkeassa,

kypsyvien omenoiden tuoksussa

lapset juoksentelevat

ja leikkivät omenavarasta.

"Saako tulla varkaisiin?"

kuuluu kirkas ääni

ja perään heleä kikatus.

"Saa!" vastataan

ja taas juostaan.

P.S. Tämä kuva ja samoin pari aiempaa, on osa uutta kokonaisuutta.

Tämän kuvan tulette siis näkemään toisaallakin. Älkää hämmästykö.

Pikkuhiljaa valmistuu uutta... :)

Puutarhurin sydän

2010-08-20T09:17:00.000-07:00

Moni blogiystäväni on intohimoinen,

innokas ja todella taitava puutarhuri.

Heidän toinen toistaan upeammat pihansa

kukkivat, kasvavat ja kehittyvät kesä kesältä.

Katselen heidän kättensä jälkiä ihaillen.

Olen huomannut, että

näiden puutarhurien sydän on avara kuin kesätaivas,

täynnä raikasta kasvuvoimaa kuin muheva multa,

aurinkoista, positiivista mieltä

ja työn tekemisen iloa,

nautintoa käsillä tehdystä työstä.

Lempeinä elokuun iltoina,

uutterinkin puutarhuri

malttaa pysähtyä paikoilleen,

katselemaan työnsä jälkiä,

nauttimaan.

Ehkä hiljaa sydämessään,

aitoa ja ansaittua ylpeyttä tuntien.

Kesän, kasvun ja ilon,

sydämeensä voimaksi tallettaen.

Yksinkertaista kauneutta

2010-08-15T04:08:00.000-07:00

Tänä kesänä on ollut aika tiivis tahti.

Kovin paljon en ole ehtinyt lomailemaan,

mutta silloin kun on aikaa liiennyt

olemme nautiskelleet

kesän pienistä iloista mökkirannassa.

Säät ovat onneksemme suosineet

ja kiireidenkin keskelle on saanut hetkiä rentoutusta.

Tänä kesänä ollaan paljon puhuttu,

niin Idyllin Facessa,

kuin ystävienkin kesken Romantiikasta.

Arkiromantiikasta,

niistä hetkistä, jotka tekevät

arjesta hyvän ja hellän,

kodista kauniin ja

onnesta syvän.

Toiset meistä

ovat pitsihuvilaromatikkoja,

toiset mummolaromantikkoja.

Jotkut jotain muuta.

Millainen sinä olet?

Miksi sen niin ajattelet?

Mökillä olen miettinyt,

että minussa asuu paljon mummolaromantikkoa,

jolle räsymatot, harmaantunut puu,

vanhat astiat ja elämän yksinkertaisuus,

puusaunan löylyt ja pellavapyyhe,

neulaset rantapolulla ja pärskeet kiviä vasten,

ovat elämän yksinkertaista kauneutta.

Toisaalta

nautin kotona hulmuavista pitsiverhoista,

Kuvioiduista plyysimatoista,

valkoisesta posliinista,

ruusuista, helmistä ja koristeista,

lakanoista pitseineen.

Illalla rantakivillä

pärskyvää vettä katsellessa,

lasten leikkien tohinassa

mietin vielä,

että ehkä niissä on samaa

elämän pientä hellyyttä ja kauneutta,

pientä raikkautta ja reippautta,

kummassakin,

kuin pienessä lapsessa...

Ja lapset, nuo pienet romantiikan lähettiläät,

suukkoineen ja syleineen!

Romantiikkaa,

suukkoja ja halauksia,

niitä silti aina tarvitaan,

niin mummulassa, kuin pitsihuvilassa

tai kartanossakin!

Telttaretkellä

2010-07-27T07:07:00.000-07:00

Idyllin Facebook-sivuilla

käydään kivoja keskustelunpoikasia.

Yhdestä niistä tuli niin hellunen kesäidea,

joka oli pakko heti toteuttaa:

Telttaretki,

meidän 70-luvun lasten tapaan.

Tuollaista autoa meillä ei koskaan ollut,

(vaikka sitä ystävältäni kadehdin),

vankkuriteltassa vietettiin

tummanvihreässä samettimakuupussissa

kikatustuokioita

sipisten salaisuuksia ystävien kanssa.

Haisaappaat, sydänfiltti,

pinkkiraidalliset froteepikinit,

pallokuvioiset plyysihousut

ja samettipyyhe.

Mansikkaeskimo -jäätelö,

kukkakedon tuoksu

ja ampiaiset, joille kirkua.

Mikä voisi enemmän olla lapsuuden kesää?

Tyttö, joka oli - Tyttö, joka ei koskaan tule

2010-07-22T09:16:00.000-07:00

"Kellokukkien keiju"

Viime vuosina

olen miettinyt paljon äitiyttäni, perhettämme,

sitä, ettei meillä ole tyttöä,

ei koskaan tule olemaan.

Olen miettinyt ja surrutkin,

täyttymättömiä haaveitani,

toisten toteutuneita unelmiakin.

Olen katsellut sisäistä pikkutyttöäni,

sitä, joka kerran olin.

Pientä ja hentoista tyttöä,

vähän rasavilliä,

mutta romantikkoa, haaveilijaa,

lukutoukkaa,

taivaankurkottelijaa,

tarinoiden tuttua.

Aika ajoin

on kyselty tyttöjenhuoneen taulujen perään.

Olen ajatellut, etten voi sellaista tehdä,

kun ei minulla ole omaa tyttöä.

Vähitellen on mieleen hiipinyt

lohdullinen ajatus:

Voin maalata sen tytön, joka olin

sen tytön, jota ei koskaan tule.

Kummatkin kai, yhtä todellisia,

kuin unikuvia.

En tiedä,

löydättekö te,

näistä tytöistä sen pienen

maahisen ja menninkäisensieluisen

keijutytön,

joka silmänurkastani pilkistää.

Ehkä löydät,

näistä kuvista itsesi?

"Vanamokeiju"

Sydämeni avain - Avain sydämeesi

2010-07-16T00:35:00.000-07:00

Reilu vuosi sitten

maalasin ensimmäisen version tästä aiheesta.

Nyt halusin tuoreuttaa kuvaa,

tuoda sen ajatuksen lähemmäs muita maalauksia.

Se on ollut kuva,

joka on tuonut eteeni eniten yllättäviä tilanteita.

Ajattelin,

että kuva olisi häälahja, kihlalahja,

rakkauslahja.

Mutta sitä en ajatellut, miten monella tapaa voi rakastaa.

Mieleen on jäänyt messuilta tilanteita,

joita en toivoisi koskaan unohtavani.

Muistan ne lukuisat isoäidit,

jotka ovat lapsenlapselleen sydämensä avanneet.

Muistan myös sen anopin,

joka avasi sydämensä miniälleen

kyynelsilmin,

kun ensimmäinen lapsenlapsi syntyi.

Mutta muistan myös sen miniän,

joka halusi pyytää pienellä lahjalla

anopiltaan anteeksi

ja kertoa päästäneensä tämän sydämeensä.

Muistan sen nuoren miehen,

joka halusi kertoa vaimolleen

antaneensa tämän syrjähypyn anteeksi.

Vielä on sydämessä tilaa ja paikka,

sanoi mies.

Muistan sen naisparin,

joka sai vastahankaiselta mummulta

kauniin viestin:

Mahdutte kumpikin sydämeeni.

Ja ne ystävykset,

jotka ovat kuvan toisilleen antaneet.

Muistan teidät kaikki.

Muistan, miten paljon voi rakastaa.

Toivon niin hellästi,

että rakkautenne ei koskaan katoa.

Aikojen avain

2010-07-14T11:14:00.000-07:00

Aikaan ja ajan kulumiseen liittyy paljon

valoisia ja lohdullisia sanontoja:

miten aika parantaa suruja,

aika kultaa kurjempiakin muistoja,

on aika surra, aika iloita...

En tiedä, onko tämä keski-iän lähestymistä,

kolmenkympin kriisistä selviämisen jälkeistä seestymistä,

muuten vain tyytyväisyyttä omaan eloon ja oloon,

mutta nuo sanonnat tuntuvat jotenkin niin tosilta ja oikeilta.

Monta huolta on jäänyt taakse,

lapset kasvavat ja itsenäistyvät,

elämä on tasoittunut.

Vaikka kiirettä ja harmejakin piisaa,

niin moni suru on muistoissahaaltunut

kuin hiljaiseksi kehtolauluksi,

kauniiksi ja haikeaksi,

johon mieli palaa, mutta myös luopuu.

Olen huomannut,

että kaikesta en enää hätäile niinkuin nuorempana,

toisille vain kohautan olkiani,

ja tiedän, että aika järjestää,

jos en itse osaa.

Mummuni aina sanoi,

kun lapsen ja nuoren harmejani purin, että

Aika on lempeä avain.

Nämä pehmeät sävyt,

vanhan kellon tasaisesti mittaama aika,

ja ajan kuluttam puu

saavat jäädä muistoihin tästä elämänvaiheesta,

jolloin sain nähdä,

ettei aika tarkoita kuluttavaa vihollista,

vaan armollisuutta itseä ja toisia kohtaan.

Ystävyyden helmiä

2010-07-13T11:39:00.000-07:00

Tämä kesä on ollut täynnä touhuja ja uusia haasteita,

luovimista, pujottelua ja vähän pinnistelyäkin tiukoissa paikoissa.

On koettu riemukkaita onnistumisen hetkiä,

kihisevää kiukkua ja onnellista naurua.

Yksi elämys ja ajatus on noussut muiden yli:

Ystävien merkitys.

Monta kertaa olen saanut huomata,

kun väsymys on nostanut päätään,

huoli nakertanut

tai ajatus takellellut,

että juuri silloin on ystävä tullut vierelle,

auttanut, tukenut, lohduttanut,

kuunnellut ja koskettanut.

Yksi on ottanut poikia hoitaakseen,

toinen lähettänyt rohkaisevan mailin maailman toiselta laidalta,

kolmas huikannut lomiltaan, että 'kipaisen koneelle ja katon',

neljäs lähtenyt lenkkiseuraksi ressiä purkamaan,

viides jätskikaveriksi ilon polkuja aukomaan,

kuudes kuunnellut puhelimessa,

seitsemäs nauranut kanssani naamakirjassa,

kahdeksas avannut sydämensä, kuin tueksi,

rohkaisuksi ja kannustukseksi,

yhdeksäs tuonut pieniä ilontiukuja tullessaan,

kymmenes muistanut lapsiperheen jääkaappia pienillä herkkusilla

äidin kiireisiin...

Loputtomiin pieniä ilonaiheita,

suuria huokauksia,

lämpimiä halauksia

ja kannustusta.

Tänä kesänä olen miettinyt paljon,

miten elämä olisikaan yksinäistä

tyhjää ja vaillinaista

ilman ystäviä.

Niitä ystäviä,

jotka hyväksyvät toisen

juuri sellaisena kuin on.

Ystävät,

ystävien kanssa vietetyt hetket

ovat helmiä.

Pöydälläni

on rukousnauha ja siinä vanha avain.

Olen ajatellut,

että kun huokaan pienen rukouksen,

helmen kerrallaan, ystävän läheisyyden,

tulen lopulta avaimen kohdalle.

Avain,

ystävyyden lahja,

joka aukoo huolien lukkoja.

Ystävät, kukkia elämän tarhassa,

kuin siinä vanhassa runossa

ystäväkirjasta.

Kuka muistaa, miten tuo runo meni?

Näyttely ja arvonnan voittaja

2010-07-07T08:19:00.000-07:00

Kotikuntani Kempeleen keskustassa,

osoitteessa Kirkkotie 18,

on suuri ja kaunis, vanha pihapiiri.

Korkeiden talojen kyljessä

vehreä puistopiha ympäröi

Kotiseutumuseota.

Sinne rakensin

hyvin lyhyellä varoitusajalla

mininäyttelyn

öljyväri- ja akryylitöistäni.

Kasvoja ja Kosketuksia

Näyttelytilana toimii toistasata vuotias navettarakennus,

museotila sekin.

Navetta on vanha ja seinissä valkoinen kalkitus,

kivilattia ja koko tila täynnä vanhoja maatilan työvälineitä.

Taulut ripustin niiden sekaan,

kuin vuoropuheluksi.

Ensimmäisenä

on pieni ja vilkas, tarkkaavaisesti katseleva Lyydia.

(Öljy pellavakankaalle, käsinpohjustus.)

Toisena Taivaanpii,

kaksivuotiaani keräämässä taikakiviä ilta-auringossa

järvenrannalla.

Kolmantena Rannalla,

koivujen katveessa,

vedestä heijastuvassa sinisessä valossa,

oma pohdiskelijani.

Käytävän päässä,

paloruiskun alla,

Ajatusleikki.

Kaksivuotiaani

ja kaikki ajatukset

leijumassa ja leikittelemässä hänen ympärillään,

kuin tuulessa liehuvat pyykit auringossa.

Pitkällä, avoimella seinustalla

Tähdenpoimija.

Kertomus siitä, kun lapset miettivät,

miten tähdille käy sateella.

-Nehän tietysti putoavat maahan.

-Mutta miten ne pääsevät takaisin?

-Sitä varten on pienet enkelilapset,

jotka kuivaavat ja ripustavat tähdet takaisin taivaalle.

Viimeisenä, lähellä ovea jälleen,

on Häntä rakastin paljon,

muotokuva anopistani nuorena,

todella vanhoilla kangaspuilla.

Ja ovisuuhun, arkulle,

jätin vieraskirjan, kukkakimpun ja esitelehtisen.

Kirjoitatahan kirjaan

pienen tervehdyksen!

Ja ensikesän varalle

sain jo lupauksen tilasta, isolle näyttelylle,

teemoitetulle.

Silloin, ehkä, nähdään tässäkin maitokeittiössä

aiheeseen sopivia maalauksia...

Ja ihan viimeisenä:

Minä kiitän kaikista ihanista, kannustavista,

ilahduttavista, suloisista kommenteistanne arvonnassa.

Minä olen ollut kiireissäni, joten arvonta on venynyt.

Mutta voittajat tulevat tässä

Minnamarika ja Kodinhenki.

Onnea! <3

Käyttekö laittamassa yhteystietonne

mailitse maria@idylli.fi

ja paketti lähtee matkaan. :)

Teitä kaikkia ihania halaan

ja toivotan onnellista kesää!

Juhlaa

2010-06-08T11:13:00.001-07:00

Slide 1

Tästä akvarellista alkoi Idyllin tarina

5 vuotta sitten.

Tämän kuvan maalamisen jälkeen on tapahtunut paljon.

On ollut nousuja ja laskuja,

suuria suruja, monenkokoisia iloja

ja tasaisen tylsää pilvipoutaakin.

Monessa olette, Ystäväni olleet mukana.

Tämän blogin kautta

olen myös saanut niin ystäviä,

kuin ihania ihmisiä elämääni.

Tästä kaikesta

olen hyvin onnellinen

ja kiitollinen.

Tänä päivänä

me koko perheenä suunnittelemme Idyllille

tulevaisuutta.

Tänään on hyvä myös kiittää,

kaikkia ihania asiakkaitamme,

ja aivan mahtavia jälleenmyyjiä.

Tässä he ovat,

jälleenmyyjämme tänään,

nuo aktiiviset ja innokkaat:

Onnenkeiju, Kuopio
Kauppaneuvoksen Puoti, Joensuu
Tilkkusatu, Vaasa
Malax Hantverksbod, Maalahti
Lahjatupa Estilia, Espoo

Saunataika, Porvoo, vanhakaupunki

Kaunis Veera/KYS, Kuopio

Taikatiuku, Hämeenlinna

PikkuElsa, Rovaniemi

Raahen Säde, Raahe

Dahlia, Kokkola

Jaanan lahjatupa, Iisalmi

Almiina, Keuruu

Villa Vivian, Lahti

Villa Victoria, Ala-Temmes

Veken kaluste, Ranua ja Posio

Pellavasydän, Uusikaupunki

Piian Puoti, Kankaanpää

Marintytär, Nurmes

Tuliaistupa, Hankasalmi

Deconella, Pori

Romantico, Suonenjoki

***

Ja Kiitoksena

Teille kaikille:

Arvonta

Kerro suosikkikuvasi

tämän postauksen kommenteissa

kesäkuun loppuun mennessä

ja olet mukana arvonnassa.

Toisen arpalipun saat

linkittämällä tämän blogiisi.

Ja muista liittyä Idyllin Facebook-faneihin

tuolta sivupalkista!

Sinne on tulossa paljon uutuuksia,

arvontoja ja mahtavia viikkotarjouksia

juhlan kunniaksi!

Teitä lujasti rutistaa,

MariaK

Onnea sulle toivotan, silloin kun se aika on!

2010-05-28T05:47:00.000-07:00

Onnea neidit!

Onnea herrat!

Ja onnea ystäväni

2-vuotias Nirppanokka!! <3

Kesä tulee!

2010-05-25T03:58:00.000-07:00

Tervetuloa meille! sanovat ämpärit ruusuineen porraspielessä.

Päivä on pilvinen,

mutta kepeä kesäaurinko paistaa pilvien takana.

Odotetaan sitä rauhassa,

kyllä se taas ilmestyy!

Orvokoit kukkivat jo, nuo varmat kesän tuojat!

Ihanat Orvokit!

Sisällä ovisuussa Onni -nalle odottaa

ja muistuttaa minua pihapuuhista ja puutarhasta

kevätkiireidenkin keskellä.

Sohvalla Erik-nalle on saanut puutarhaessun

ja pehmoisen paikan

uuden tilkkupeiton päällä.

"Icecream", siinä lukee. Jäätelöä! :D

Ja aurinkovarjoa tarvitaan tietysti!

Ja Pyöräretkelle me lähdetään!

Ihan pian! :D

Keittiössä mökkitarpeet odottavat

kesäsiivouspäivää mökillä.

(Ja meidän mökki on saanut lattian ja keittiön! :D)

Ja Juhannus, ihan pian!

Kesäjuhlat...

Kesätunnelmaa ja päivänpaahdetta...

Pilvipoutaa ja hymysuita! <3

Tyven

2010-05-19T11:24:00.000-07:00

Pohjolaan tuli Kesä

vaivihkaa, livahtamalla ja vikkelään.

Helle hemmottelee

kylmällä käpristettyjä ihmisiä.

Päivällä tuuli helkyttelee pihapuissa

ja aaltoja rannan kiviä vasten,

mutta illaksi tyyntyy.

Tyven,

me sanomme täällä.

Se on kaunis sana.

Tyven. Tyyni ilta.

Onkiretki

2010-05-11T10:03:00.000-07:00

Saunan jälkeen istumme rantakivillä.

Yölinnut huutelevat toisilleen

ja surviaiset tanssivat veden yllä.

Jossain polskahtaa kala

ja silloin meidän miesväkeen tulee töpinää.

Kumisaappaita, haaveja, onkia,

lamppuja, pelastusliivejä kuhisee pitkin rantaa.

Aamuyöstä palaavat väsyneet kalastajat

ja tavarat levittäytyvät pitkin rantakivikkoa.

Nauran unesta sikkaraisin silmin:

Miten vähästä voi tulla onnelliseksi,

miten hyvälle tuoksuu

rantanuotion savu ja paistuva kala!

Ja nämä valoisat kesäyöt,

kun rytmi kääntyy, siirtyy ja venkoilee.

Siitä tietää, että on Kesä!

Poukama

2010-05-10T06:40:00.000-07:00

Poukama, ilta.

Tuuli hiljenee.

Lokkien kirkuna järven yllä on vaimennut.

Pikkulinnut aloittavat iltakonserttinsa rannan puissa.

Sauna lämpiää,

on aika pulahtaa

kesälämpöiseen veteen

iltauinnille,

vielä kerran ennen

valoisaa ja tuoksuvaa kesäyötä.

i Lugn och Lust

2010-05-05T04:31:00.000-07:00

Kahdeksantoista vuotta sitten

tutustuin hiljaiseen ja rauhalliseen nuoreen mieheen,

lempeästi hymyilevään tähtisilmään.

Me ystävystyimme.

Muistan hänen ihastuksensa mereen, suuriin järvenselkiin,

veneisiin ja seikkailuun.

Vuotta myöhemmin

minä lähdin hänen seikkailuunsa mukaan.

Viisitoista vuotta sitten, keskikesällä

me lähdimme viikoksi veneellä

seikkailemaan Oulujärven saariin,

häämatkalle.

Opin veneistä, eräretkeilystä,

navigoinnista

ja säiden seurannasta, myrskyistäkin,

paljon,

vielä enemmän rakkaastani.

Nuo muistot tuoksuvat vieläkin

suuren järven vedelle,

auringolle ja naurulle,

ja ahavoituneille, tuulenpolttamille suudelmille.

I lugn och ro, sanotaan.

Minä vähän vääntelin ja sanon:

I Lugn och Lust, levossa ja ilossa.

Sillä sitä on veneily parhaimmillaan.

Ja sitä on Rakkaus parhaimmillaan.

I Lugn och Lust -minä toivotan sinulle:

Aurinkoisten uimavesien iloa,

hiekkarannan lepoa

ja kulleronkultaista onnea.

Sinun Kesääsi.

Askeleita kanssasi

2010-04-21T03:32:00.000-07:00

Tarinat ovat kuin lahjoja kanssakulkijoilta.

Eräällä messumatkalla

sain kuunnella

erään tuoreen avioparin tarinan.

Tuo tarina kosketti syvältä,

teki mietteliääksi.

Tarina kertoi naisesta,

joka sairasti parantumatonta sairautta

ja miehestä, joka uskalsi rakastua häneen.

Ajattelin,

miten lujaa on Rakkaus,

joka uskaltaa askeltaa

väheneviin aamuihin,

haurain jaloin,

yhdessä.

Miten herkkää on Rakkaus,

joka ei pyydä vain kauneinta auringonpaistetta

ja kepeää myötätuulta,

vaan lämmittää hellästi

sumussa, jossa viileys kietoo

eikä näe selkeitä teitä kulkea.

Tuota avioparia

en koskaan tavannut,

mutta toivon heidän hetkiinsä

lohduttavaa iloa.

Tämä kuva on heille kahdelle,

niille lujille askelille,

ja kaikille niille,

jotka ovat uskaltaneet muovata

elämän antamiin lesteihin

itsensä näköiset kengät

avioliiton askeliin.

Teitä on monta täälläkin, blogeissa.

Niitä tarinoita olen teiltä lahjaksi saanut.

Kiitän hiljaa ja nöyrästi niistä

ja toivon, niinkuin sanotaan,

että sydämiinne istuttaisitte

aamuvalon omenapuita.

Lahjana. Lapseni -elänmittainen lahja

2010-04-16T05:17:00.000-07:00

Minulla on niin vähän sanoja.

Ne haparoivat

sydämeni seutuvilla

koskettavat kyynelien lähteitä

ja saavat ajatukset

hennoiksi ja hauraiksi.

Sillä sellainen on ollut

meidän lastemme matka

tähän elämään.

Tunteiden ohuenkirjava verkko

kietoutuu

muistojen ympärille.

Keskenmenot

epävarmuus

suru.

Ja taas

toivo

onni

ilo.

Kun katson

kasvavia poikasiani

Näen sydämeni silmin

kaikki menneet päivät

siinä lähellä

Suojelusenkelit.

Tämä kevät

on nostanut paljon muistoja pintaan:

Paljon onnellisia vauvauutisia,

välissä utuisia suruja.

Jokaiseen hetkeen,

jokaiselle äidille, pienoiselle, perheelle

haluan lähettää

oman suojelusenkelin,

vahvan turvan.

'Hän varjelee sinua kaikilla teilläsi.'

Kotikulta

2010-04-15T06:05:00.000-07:00

Muistatko sen huikaisevan-kutkuttavan tunteen,

kun sait ensimmäisen asuntosi avaimen käteen?

Kun kuljit tyhjissä huoneissa ensimmäisen kerran?

Nuuhkit tuoksua,

Katselit ikkunoista uutta maisemaa,

riisuit kengät ja tunnustelit Kodin lattiaa

jalkojen alla?

Muistatko,

kun ystävät tulivat,

halasivat, onnittelivat?

Juhlitte ja nauroitte yhdessä.

Muistatko kesäiset illat

Kodin parvekkeella tai kuistilla

tai talvi-illat kynttilän valossa?

Ensimmäinen asuntoni,

pieni yksiö.

Muistan se tuoksun, keltaiset kaapinovet,

ilon.

'Kotikulta',

kuiskasin sille tullessani ja lähtiessäni.

'Kotikulta',

kuiskaan vieläkin.

(Kuva on kiva sekä vaakaan, että pystyyn.)

Suunta

2010-04-14T06:27:00.000-07:00

Kesäiltaisin

otan toisinaan oman hetken

mökkielämän touhuista,

hiivin rantaan

ja istahdan laiturille.

Siinä säiden harmaannuttaman puun,

kivien ja aaltojen keskellä

on aikaa miettiä.

Luonnon rauhassa

voi kuunnella oman sydämensä kompassia.

Voi kysyä,

mitä toivon,

olenko menossa oikeaan suuntaan.

Nuorempana

toiveet olivat taivaita kurottavia

ja vuoria siirtäviä.

Ehkä se on keski-ikäistymistä,

että toiveet kutistuvat ja syvenevät.

Yhtäkaikki,

ihmisen ikiaikainen toive

taitaa olla hyvä elämä.

Niin, Hyvä Elämä.

Eri ihmisen kompassissa

se on eri suunnassa.

Vain sydämemme voi kertoa,

missä.

Tämän kesän vastavalmistuneille,

rippikoululaisille,

muualle muuttajille,

elämää etsiville

toivon

sopivasti tyveniä ja sopivasti tuulia,

jotta kompassineula

jaksaisi aina osoittaa

oikeaan suuntaan.

Sinä tiedät,

mikä on sinun suuntasi.

Rippilapseni, kummilapseni

2010-04-13T10:26:00.000-07:00

Ensimmäinen kummilapseni

konfirmoidaan tänä kesänä.

Olen miettinyt sitä paljon.

Mitä hänelle haluan sanoa,

hänen kasvuaan,

tietään pienestä nyytistä

nuoreksi.

Olen muistellut omaa rippikesääni,

konfirmaatiojuhlaani.

Monenlaiset tunteet risteilevät päässä:

Muistan vielä niin selvästi

hänen kastejuhlansa,

ensimmäiset hymynsä,

pontevan yksivuotiaan.

Muistan, miltä tuntui pidellä

häntä sylissäni,

sylissä,

joka toivoi omaa lasta.

Hän oli lahja,

jonka arvoa en voi mitenkään mitata.

Hän on rakas, alusta asti.

Muistan eväsretket takapihan kuusen alle,

yhteiset hiihtoretket,

makkaranpaistohetket mäenlaskun lomassa,

yhteiset käsityöhetket,

onnistumisen ilon,

hiljaa sipistyt sydänsurut,

nauruntäyteiset lautapeli-illat,

riehakkaat syntymäpäivät

ja iloiset kesäretket mökin uimavesille...

Valtavasti yhteisiä muistoja,

onnelliset silmät ja hymy,

reippaat ja tekevät kädet.

Sellainen on minun kummilapseni,

ensimmäiseni.

Tavallaan,

nämä viisitoista vuotta

hän on ollut minunkin tyttöni.

Ja toisaalta,

kummisuhde pättyy konfirmaatioon,

toisaalta toivon,

että suhteemme jatkuu

kuin itselläni omaan kummitätiini, aina.

Olen huono sanomaan sanoja ääneen,

siksi maalasin.

Ja taakse kirjoitan, kuin pienen kirjeen:

"Sinä suljet lapsuuden kirjan,

nostat katseesi aurinkoon,

astut tuulien vietäväksi.

Minä väistyn sivummalle,

katselemaan aikuistuvia askeleitasi

ja toivon sinulle enkeleitä

jokaisen askeleesi vierelle."

Minä Rakastan sinua, kummilapseni,

aina.

***

Tämä kuva aloittaa

uuden Juhlat -sarjan.

Lähdössä ja tulossa

2010-04-08T01:08:00.000-07:00

Olen viikonlopun Jyväskylässä

Kädentaitomessuilla.

Tällä kertaa olen siellä

Taide- ja antiikkipuolella.

Messut ovat samassa Paviljongissa

ja samalla pääsylipulla pääsee kumpaankin tapahtumaan.

Sinne on tulossa upeat messut!

Tulukaahan käymään!

Pyöräretki kesään

2010-04-06T05:26:00.000-07:00

Hiekkatie ratisee mukavasti renkaiden alla

kun viiletämme mökkipyörillä

läheiselle aholle

kaivamaan salaa villiorvokkeja,

ihan vähän vain.

Meillä on eväät,

pienet luonnoskirjat

iloisille ajatuksille

ja kevyt ja hyräilevä mieli.

Nauramme nenät multaisina,

kerromme tärkeitä, pieniä kuulumisia

ja nauramme taas,

Sinä ja minä.

Me kaksi.

Kotipihassa

tuoksuu puhdas lakanapyykki

ja lämpiävä talkoosauna.

Nuuhkin kevättä

nenä päivän auringosta punaisena,

ja hymyilen,

vaikka käsiä särkee haravointiurakan jälkeen.

Nyt on piha puhdas,

ensimmäiset kevätistutukset

ovat valmiina

kevään kuulas iltavalo,

se tekee olon

niin kevyeksi

ja Onnelliseksi.

(Putiikissa täällä!)

Kasvimaan laidalla

2010-03-30T00:06:00.000-07:00

Katselen ikkunasta ulos

ja huokaan alistuneesti:

Kesään on vielä matkaa.

Metrien kinokset kattavat pihan,

olen surullinen ja huolissani,

selviävätkö pienet, viimekesän

uudet taimet

tästä hurjasta lumentulosta.

Puen takin ja saappaat,

kiertelen pihaa,

aprikoin,

mittailen ja kurtistelen kulmia.

Kasvimaan laidalla pysähdyn.

Jostain kuuluu iloista naurua,

veden lirinää,

ähinää, puhinaa...

Kurkistelen ympärilleni

ja vasta kyykistyessä näen:

Yhdestä kohdasta

on lumi sulanut pälvelle,

aurinko tuntuu paistavan

vain siihen kohtaan.

Tuossa pälvessä

pieni, reilu kymmensenttinen mummeli

ja vielä pienempi tyttönen

kääntävät kasvimaata,

kuin talvea ei olisi.

Hieron silmiäni.

Näenköhän minä

ihan hullua unta?

Matildahan siinä,

ja pieni Emilia,

tekemässä kesää!

(Kurkkaa myös Tillikkaan!

Näet tarinan alun...)

Palmusunnuntai -kevättä?

2010-03-28T06:11:00.000-07:00

Kovin moni valittelee väsymystä, uupumusta.

Tuo tuttu veikko hiipii omillakin kantapäillä.

Lapsia se ei tunnu kiusaavan:

Meillä koristeltiin liki 60 pajunoksaa

virpojien matkaan.

Neljä poikaa viitat selässä, huivit päässä

ja kori käsivarrella

vilistivät pitkin lähitienoota

räntäsateessa ja tuulessa

virpomassa, iloinen hymy kasvoillaan,

punaiset posket hehkuen.

Minä otin hetken huilin

ja koitin häätää väsyä etäämmälle

koristelemalla kotia kevääseen,

pääsiäiseen.

Keittiön pöydän asetelma lähti

kolmesta lähimarketin

narsissipurkista

ja Ystävältäni Katrilta saadusta

suloisesta Isopahkalan keramiikkastudion mökistä.

(Kiitos, Katri, se on aivan ihana!

Ja niin Sinäkin! <3

Vielä minä keksin sinulle jotain "tuosta hyvästä"! ;DD)

Enkelit ja musiikki kuuluvat pääsiäiseen,

ja asetelmiinkin.

Eteiseenkin vähän kevättä...

Olohuoneen senkille laitoin rairuohot kasvamaan.

Ulkona pilvinen päivä

saa valot syvän keltaisiksi sisälläkin.

Mutta pian pääsee heposeni laukkaamaan

vihreälle rairuohoniitylle! :)

Ja nuo "joulupallot" ovat sitten keväthyrriä nyt! ;)

En raskinut laittaa niitä kaappiin.

Eivät edes oikeastaan ole kovin jouluisia,

minusta. :)

Ja keittiön pikkupöydälle

laittelen aina jotain kivaa

ja vähän materiaalihaastetta,

ettei tekemisen into tukahdu.

Tästä alkaa

hiljainen viikko,

rauhoittuminen pääsiäiseen,

kevään suurimpaan juhlaan.

Ja toisaalta,

alkaa kesäaika,

Kasvukausi, valo kasvaa,

samoin ruukuissa

kesäkukkien siemenet.

Ehkä ilokin tästä kasvaa

ja viheriöi,

Sydämissämme?

Liukua ja lunta

2010-03-26T06:01:00.000-07:00

Menin tunnustamaan, että samasta aiheesta

on olemassa kokonaan sinisävyinen versio,

vähän poikamaisempi

--ja nyt 'joudun' sen tänne lisäämään. :)

Luistimien malli on sama,

kerran jossain antiikkitapahtumassa näkemäni,

hassu, vanha malli.

Joskus olen miettinyt,

millaista noilla olisi luistella.

Tässä kuvassa

on sydäntalven

tummemmat värit,

ehkä ilta, illansuu.

Tämän kuvan omistan

Meidän Miikun "Parhaalle Kaverille"

Kiitoksena kaikista niistä

hienoista luistelureissuista,

joita olet meidän poikain kanssa tehnyt.

-'M', Paras Kaveri, on siis naapurin aikaihminen,

joka antaa pyyteettä

omaa aikaansa

naapuruston poikien iloksi.

Kiitos siitä!

Arvostan sitä Todella Paljon.

Liidellään, Ystäväin!

2010-03-26T01:46:00.000-07:00

Joulun alla jo, minulta kysyttyyin usein

Luonasi-pyörätaululle paria.

Aina oli toive sama: Luistelua!

Rakastan luistelua!

--Ja silti en sanut tunteesta kiinni, tarinan päätä auki.

Jokin vain puuttui.

Eräänä iltapäivänä kävelin koulun urheilualueen poikki.

Mietin omia kurjia liikuntatunti-muistojani.

Havahduin siihen mietteisiini

kentältä ja tekomäeltä kuuluviin

lasten liikuntatuntien ääniin:

Opettaja kannusti tyttöjä mäessä

opettelemaan pujottelua

"Ei se haittaa, noustaan yhdessä ylös,

kokeillaan näin. Kohta se sujuu!"

-Luistinkentällä miesopettaja hihkui:

"Hyvä pojat!

Hienoa!

Loistava lämy!"

-Missä ovat haukut ja rumat sanat?

Missä kireä tunnelma ja paha mieli?

Onko kahdessakymmenessä viidessä vuodessa

matkattu liikunnan opetuksessa

toiselle vuosisadalle?

Hymyilin, nauroin, laitoin juoksuksi,

ihan vain iloissani.

Hyvä opettajat!!

Olette Ihania!

Siinä muistin, miksi

luistelu on ollut aina ihanaa:

Olin koulussa pieni ja rimpula.

Telinevoimistelu oli tuskaa

ja kilpahiihtoa karjunnan alla inhosin.

Luistellessa

pienelläkin voimalla onnistuu,

kokee vauhdin hurman

ja liikunnan ilon.

Ja kaikissa tempuissa,

kevyestä kropasta oli vain hyötyä.

Muistin luisteluretket

Ystävien kanssa

koulun kentälle, meren jäälle,

järvenselälle.

Ihanat pakkaspäivät,

eväät, villaviltit,

punaiset posket ja naurun.

Tämä kuva syntyi nopeasti,

kevyesti,

iloiten.

Liidellään, Ystäväin!

Nettikaupasta

isompi ja pienempi löytyvät jo.

Ruskeisiin en ole kokeillut vielä kehystää, mutta kysykää!

Ja yritän laittaa pian.

Työhuone

2010-03-25T02:01:00.000-07:00

Monesti kysytään, missä teen töitäni.

Ajattelin paljastaa suuren salaisuuden nyt. ;D

(Meillä kävi lehtitoimittaja tekemässä juttua työhuoneestani.

Oli pakko siivota, joten kuvia voin laittaa tännekin.)

Työhuone on toistaiseksi

yläkerran suurin makkari, 12,6m2.

Joskus sitten muutan autotallin vintille,

sitten kun se rakennetaan. :D

Jostain syystä en saa kuvatekstejä tuonne väleihin,

joten ollaan ilman sitten!

Sen verran huikkaan,

että suurin osa kalusteista on roskalavoilta ja kirppiksiltä.

Työtuoli, pöytä ja metallinen rullalipasto

on hankittu Ikealta, ihan ergonomian vuoksi uusina.

Ompelen usein maaluskerrosten välissä,

kerään ajatuksia ja kokoan ideaa.

Siksi on kätevää,

kun saumuri ja ompelukone majailevat samoissa tiloissa.

Viimeisenä on Tampereen messujen pelastus:

Ihana kukaistutus Olivienolta.

Kiitos! <3

Kukka kukkii edelleen

ja ilahduttaa jokaisena aamuna keittiön ikkunalla.

Se on niiin minua,

värit, kukka, kokonaisuus.

Ja tilanne jossa sain sen,

nostattaa edelleen kyyneleet silmiin.

Kiitos.

Maailmassa on vielä hyvää,

paljon.

Kuvia, joita pyydettiin

2010-03-25T01:36:00.000-07:00

Meidän koti on osittain julkaistu talotoimittajan, Design-talon sivuilla.

Katalogissakin on kuvia.

Ja kun minun työ on tämmöinen, niin messuillahan potentiaaliset rakentajat tunnistavat.

Kyselyitä tulee paljon ja kuvia on yydetty,

tilantunnusta, maeriaaleista,

muutoksista ja kalustamisesta.

Ensin vähän aikailin, mutta tässä tulee.

Tämä siksi, että messuilla en ehdi talofirmaa mainostamaan j

ja välillä mailehinkin vastaaminen käy työlääksi.

Kysyä saa edelleenkin, vastaan kun ehdin.

Ja tänne blogiin ajattelin laittaa,

tuon Koti-tunnisteen alle

kaikki pyydetyt kuvat.

Joten kysykää, mitä haluatte tietää

ja pyytäkää kuvia.

Laitan ne kaikkien iloksi/kauhuksi tänne.

Tässäpä aluksi alakertaa.

Kuvista puuttuu kirjastohuone ja alakerran wc.

Pyytäkää, jo kuvia haluatte.

Samoin yläkerrasta

Kaunista, niinkuin se nähdään.

2010-03-24T22:34:00.000-07:00

Pieni Lintu

kirjoittaa saatesanoikseen tunnustukselle näin:

"MariaK - Idylli

Taidetta, kauneutta, herkkyyttä"

Kiitos.

Minulla on nyt vähän sanoja,

joten kiitän vain hiljaa.

Etenpäin annan

Minttumaarille.

Saat minut unelmoimaan,

haaveilemaan, ilahtumaan.

Kurkkaa, kun ei malta...

2010-03-03T05:09:00.000-08:00

Viime postauksessa kirjoitin,

että paljastan ostoksia, kunha eräs paketti saapuu.

En malta olla ottamatta vähän förskottia.

Kävin tuhlaamassa kolmisen kymppiä

(Ostin muutakin kuin nämä, mutta en saa kuvaa niistä kunnolla.)

Tampereen Taikasormien nukkispuolella.

Ja sinne se uusi pakettikin liittyy,

ja yhteen salaisuuteen.

Paljastetaan siis osa,

mutta loput kerron,

kun paketin saan... ;D

Nämä hullutukset ovat siis nukkiskokoa

ja liittyvät...

Noo-o.. liittyvät... Salaisuuteen!!! :D

***

Ja antiikkipuolelta keräsin ostoksia kokanaisella seitsemällä eurolla.

Miten paljon ihanaa voi saada niin minirahalla!

***

Kotona olen ommellut hullun lailla.

Keittiö sai kevätverhot Satun ihanasta vintage-kankaasta.

Rrrrakastan tuota kangasta!! <3

Simppeli malli, mutta...

Niin just mua!

***

Ja ennenkuin käynnistän auton

matkalle kohti Helsinkiä

Wanhan Sataman Kädentaitomessuja,

sisaruksia ja lomaa,

niin kuiskaan:

Menkää peilin eteen, kietokaa kädet ympärillenne

ja sanokaa peilikuvallenne hellästi

'Olen niiin Ihana!'

Sillä sellaisia te olette!!

Tämä täti on taas jaloillaan,

hymyilee entistä leveämmin,

pukee uudet punaiset mokkanilkkurit

keväthameen

ja itsetehdyn valkoisen toppiksen kanssa,

keikautta käsilaukkua,

nauraa ja hyppää autoon.

Nähdään Helsingissä!!!!

Ääripäitä

2010-03-01T23:36:00.000-08:00

Tämän blogin idea on ollut alusta asti olla päiväkirjani,

paikka kirjoitella pieniä iloja, onnistumisia ja vähän harmistuksiakin.

Suuremmat surut ja kiukut ole yrittänyt seuloa pois

ja olla puuttumatta täällä blogeissakin ajoittain velloviin kiukkuisiin keskusteluihin.

Mutta nyt tulee täysilaidallinen.

Minulla kaatuu ämpäri ihan just

ja jos haluat säilyttää mielikuvasi mukavasta idyllistä,

paina oikean yläkulman ruksista heti.

Muuten voit jatkaa.

***

Tykkään käydä messuilla.

Siellä tapaa mukavia ihmisiä,

näkee paljon kaunista,

saa uusia ideoita ja elämyksiä.

Pääosin ihmiset ovat todella mukavia,

asiakkaani kultaisia vallan.

Niin nytkin.

Ja tähän väliin

Olivienolle annan Ison Halin upeasta kukka-asetelmasta.

Kiitos!! Olet Aurinko!! <3

Ja Maaka ja Satu, Kiitos!! <3

...

Ja solkkoämpärin kaadan: Hep!

Sillä jokaisille messuille riittää myös ihmeellisisä kommentoijia,

joilla omasta mielestään on täysi oikeus puuttua

ulkoasuuni, elämääni, blogiini, persoonaani karuin sanoin.

Tuotteistani ja kojustani otan kritiikin nöyrästi vastaan,

mutta vain asiallisista kommenteista.

Mutta mitä sanotte seuraavasta:

Viikonloppuna Tampereen Taikasormet -messuilla,

ennenkuin ovet olivat avautuneet,

kaksi nelikymppistä, asiallisen oloista miestä käveli vastaan.

Toinen kommentoi toiselle:

"Kato, täälläkin on noita ryssän säkkyrätukka-huoria, perkele"

ja päälle rämähti nauru.

Kävelin sanattomana ohi.

Mietin, että olkoot, hölmöt.

Mutta loukkasi se.

Sunnuntaina, päivän päätteeksi,

pöydän luona pysähtynyt toiseksi viimeinen asiakas

päätti avata sanaisen arkkunsa.

Tuotteeni ovat kuulema

"Helvetin hienostelevia, semmosille ihmisille tarkoitettuja, joilla on vessassakin tauluja ja joita ei näe kuin telkkarissa, eikä oo tottakaan. Ja helvetinperkele, kun noita ei täällä Tampereella tarvita, tää on työläiskaupunki ja voit mennä muualle hienostelemaan, helvetti.

Ja saatana en ymmärrä tuommoista tekopyhää sontaa kun ollaan niin olevinaan...."

Kuuntelin sanattomana kymmenen minuutin vuodatuksen.

Auton pakkasin hiljaisuuden vallitessa.

Mäkkärin parkkipaikalla tuli itku.

Kotia ajelin ensimmäiset sata kilometriä itkien.

Sitten tuli kyytiin ystäväni Ritva ja sai minut nauramaan.

Mutta loukkasi se, yllättävän syvälle.

Että ihan siivon ja fiksun oloinen ihminen,

kumoaa kupillisensa niskaani kolmen sekunnin katsomisen jälkeen.

Ja päätäni nostin,

Ajattelin, että kyllä meidän vessassa on tauluja,

ruusattu peili, lampetti, kynttelikkö, kukkia, kirjontoja, koruja ja patsaskin.

Halvalla, itse tehty. Ja olen niistä ylpeä, sopivasti.

Enkä ole helvetin hienohelma.

Ja korkkarit minulla on vastakin, kukkamekkokin.

Mekko on kaunis ja korkkareissa hyvä seistä välillä,

ei selkä väsy, kun vaihtaa kenkiä.

Huoraluukini ja hienosteluni voitte kurkata täältä

Olivienon blogista.

Kuva on väsyneestä messuilijasta...

Ihania hetkiä elin kultaisten vakiasiakkaiden kanssa,

ja Olivienon, Maakan ja Satun kanssa.

Kiitos. <3

Ostoksia tein, ihanuuksiakin.

Niistä laitan kuvia, kun yksi paketti vielä kotiutuu.

Mutta loppuun laitan kuvan, jonka napsaisin tätini albumista kameralla.

(Olin tädin ja hänen miehensä luona yötä. Kiitos heille! <3)

Kuvassa ovat isäni vanhemmat, mummu ja vaari.

Saisinpa vanheta noin onnellisena ja tyytyväisenä!

"Kevät! Se kirjoitetaan aur-in-koo!" sanoo Mikael

2010-02-25T02:57:00.000-08:00

Olen samaa mieltä,

hyräilen, ompelen ja nautin tästä puhtaasta valosta.

Ihana, ihana Kevät!

Meidän perheessä kaikki muut ovat kevätlapsia,

vain Paulus on syntynyt syksyllä.

Juhlakausi alkoi Oman Kullan synttäreillä.

Pientä kivaa, juhlan tuntua ja kynttilöitä.

Kiitos Katrille ja Marille keväisistä kukista!

Suloisia!

Tein kevätriemussani

muutaman uuden tyynyn.

Malli on ihan oma,

kirjonta soveltaen

Noralta ostamistani Ruusuaakkosista.

En minä tykkää tehdä ohjeen mukaan... :D

Nuottikangas Satulta Tilkkusadusta Vaasasta,

pitsit Kangasvillan Aijalta Kempeleestä

ja Oulun Kädentaito-messuilta syksyllä.

ja ruutukangas Löytö-palasta.

Ei ihan suoraan ommeltu, kun Miiku oli sylissä ja halusi auttaa.

Mutta ei se haittaa.

Tärkeämpää on yhdessä tekemisen riemu!

Sellaiset niistä tuli.

Hirsimökki-tekniikka sovellettuna.

Ei sitäkään voi tehdä "oikeasti"... ;DDD

Ja nyt pakkaamaan!

Huomisaamuna on lähtö Tampereelle, Taikasormet-tapahtumaan.

Ihanaa, siellä näkee niin paljon taitavaa ja kaunista.

*hymyilee kevyesti kohti aurinkoa*

Sinne sun tänne ja vähän vielä lissää

2010-02-22T08:45:00.000-08:00

Ihan vahingossa on tullut pidettyä blogitaukoa.

Forma-messuilta alkoi hirmuinen kiirus

ja väliin vielä puikahdin Vaasaankin messuille.

Kun kiirus ja hermostus oikein iskee,

minulla on tapana tarttua kutimiin.

Niin tänäkin talvena.

Forma-messut jännittivät etukäteen: Tuli kudottua neuletakki.

Matkakutomisena tein pitkät villasukat

ja Vaasasta sain Satulta bootsit, joille ompelin kaveriksi

farkkuhameen.

Anna-Riitalta sain osat koruun,

josta tuli yläkuvassa näkyvä

pehmoinen merinovilla-ihanuus.

(Lanka Nalle Aloevera, satiininauhat ja puunapit)

Nyt on työn alla ruusumekkoa ja neuletta.

Kuvaan sitten bootsitkin ja niihin alesta löytyneen laukkukaunottaren.

Vaasassa koju oli sitä tavallista. En oikein sanut kiireessä järjestymään mieleiseksi.

Asiakkaat onneksi tykkäsivät, sillä kauppa kävi.

Kiitos. <3

Satun koju oli upea!!

Sieltä tarttui monenmoista kivaa,

joista osan kuvailen myöhemmin.

Jäin vain miettimään,

miten yhteen kojuun voikin mahtua niin paljon kaikkea kaunista. <3

Tämä oli samalla minun ja Satun yksivuotisjuhla,

sillä samoilla messuilla vuosi sitten me tutustuimme livenä.

Blogeissa oltiin nähty

ja Satun kaupan tunsin ennestään.

Satun luota tarttui nytkin kaikkea ihanaa mukaan:

Merihenkisiä kankaita poikien huoneeseen ja yläkertaan,

kynttilöitä keittiöön kevääksi,

kranssi olkkariin.

(Lyhty on S-ketjun alesta matkan varrelta.

Siitä mieheni tekee valaisimen.)

Ruusukankaat Satu valikoi minulle pyynnöstä.

Näistä tulee IHANA isoäidin-peitto.

Kupit ja pitsit samoin Satulta.

Taas yksi unelma: puolitusinaa ihania kupposia

ystävättärien yhteisiä kahvihetkiä varten.

Ja kello työhuoneeseen,

vuoden etsinnän jälkeen.

(Ja ulos löysin unelmieni lyhdyt, niin kauniit.

Kuva tulee, kunha kannakkeet on paikoillaan.

En raski miestä laittaa tuonne viimaan ja pakkaseen

niitä porailemaan avokäsin.

Joten odotamme.

Hyvää kannattaa odottaa.)

Kiitos, Satu!

Niin monta ihanuutta jäi vielä odottamaan...

(Riemukas tunne löytää omanhenkinen sisustussisko ja -kauppa!!)

Ja sitten kuva tuoreista nalleveljeksistä.

Sattumalta nämä tulivat meille peräkkäisinä päivinä.

Tummanruskea Onni saapui Helsingistä reissutuliaisna Puttipajalta

ja vaaleanruskea Eric muutti Sirpan luota Zeppeliinistä,

Bucowskin tuotantoa.

Veljekset ovat sangen kookkaita, yli puolimetrisiä.

Heitä olin vieraiksemme toivonut,

nyt innolla leikimme Miikun kanssa ja hoivailemme. :)

(Ihan oikeat leivoskahvitkin meillä juotiin,

hääkahvit, nalleystävien kunniaksi.

Kas, kun äidin nallesulhasikseen nimeämät toivejutut tulivat,

niin pojat hoksivat, että äiti menee nallejen kanssa naimisiin!! :DDD)

Ja sitten saatte kurkistaa salaisuutta, vielä keskeneräistä:

Kas, kun Sirpa oli liikkeestään poistanut kaksi vähän vääntynyttä

pikkukaappia.

Ja meillehän ne päätyivät.

Miiku hoksi heti, että nämä ovat sopivia nukkekodeiksi.

Toisesta sellainen tehtiin.

Toinen päätyi keittiöön.

Kas näin:

Yläkerrassa on rohkea tapetointi,

sinne tulee oleskeluhuone ja makuualkovi.

Vanhaenglantilaisissa nojatuoleissa

(neulahuovutettuja)

voi ystävykset istahtaa lämpimään

takan ääreen lukemaan ja käsitöitä tekemään.

(Valotkin laitettiin, tilapäiset.)

Alakerrassa

keittiönurkkaus

ja eteinen

Siinäpä meillä leikkiä ja puuhaa,

kun viikko hurahati pieneltä mieheltä kotona,

äidin hoivissa,

kun flunssa vei hengityksen ahtaalle ja korvan kipeäksi.

Vaan nyt ollaan kunnossa

ja tulevana viikonloppuna matkaamme

Tampereelle, Taikasormet-tapahtumaan!

Siinäpä juttua kerrakseen! Huh.

P.S. Huomasitteko,

mamma kävi ottamassa kiharat ja leikkasi tukan lyhyemmäksi?

Nyt saa helposti pyöräytettyä ihanaiset korkkiruuvikiharatkin.

Iskäkin tykkäsi äitin tekemästä ylläristä.

Nauratti poikia, pussaili ja sanoi,

että äiti on nätti ja meidän miesten rimpsessa ja kuningatar. ;D

Joskus on ihan pakko...

2010-02-03T11:50:00.000-08:00

Tiedän, tiedän.

Olen vähän hupsu.

Tai paljonkin.

Joskus päähän pälkähtää ajatus,

joka ei jätä rauhaan,

ennekuin se on toteutettu.

Tämä on yksi niistä.

Tein aiemmin Muistojen tilkut -kuvan,

vanhan ompelukoneen.

Mutta omat muistoni

vaativat päästä paperille.

Ja oli ryhdyttävä maalaamaan.

Tarina alkaa näin:

Minulla oli taitava mummu.

Lapsena yksi ihanimmista asioista

oli mummun vanhan Singerin polkeminen.

Sain ommella lakanoiden reunoja, kokeeksi.

Välillä tikkasin paperia.

Kaunein muisto oli,

kun pääsin mummun pehmeään syliin,

yhdessä poljettiin,

ohjattiin ja mummu hyräili,

pientä laulunpätkää.

Syli, tuoksu, lämpö,

pehmeä valo, ompelukoneöljyn tuoksu,

kankaan kahina.

En unohda sitä koskaan.

Siksi kai ompelen vieläkin.

Välillä ompelen luodakseni uutta,

toisinaan karkotan jännitystä,

otan omaa aikaa

tai ilahdutan toista,

joskus järjestän ajatuksia.

Aina ompelemisessa on ihanaa

kankaiden kahina, tuoksut,

itsekeen omien ajatustensa kanssa oleminen.

Siksi tämän kuvan nimi on "Itsekseen".

Milloin sinusta on ihaninta ommella?

Parikseen "Itsekseen" sai "Pikkuhetki" -maalauksen.

Pikkuhetki,

silloin kun tarvitaan

vähän jotain pientä näperreltävää,

fiilistetävää, unelmoitavaa.

Pala pitsiä, kirjontatyö,

pieni kangaspala.

Vain yksi pieni hetki

omissa oloissa, kuin varkain.

Sellaisen voi aina ottaa.

Kolmas kuva syntyi vahingossa.

Sain Piitikseltä (Kaunis Kiitos! <3)

luvan käyttää yhteen erityiseen tarkoitukseen

hänen vaakansa kuvaa mallina.

Kas, kun minä en mistään löytänyt sopivan siroa

ihan omakseni.

Kuvat saivat olla apuna.

Ja eräänä hupsuna iltana aloin ajatella

erilaisia päiviä:

Miten joskus on ollut rankka rutistus,

vaikeaa tai haikeaa.

Silloin tarvitaan

iso halaus läheiseltä tai rakkaalta.

Kepeän päivän päätteeksi

voi juoda kupposen teetä ystävän kanssa

tai istahtaa armaansa polvelle

ja suikata suukon.

Illalla voi kysyä peilikuvaltaan:

"Suukko vai halaus?"

-Oliko tämä päivä

kevyt vai raskas,

iloinen vai haikea.

Puketumisnurkkaan

peilin viereen

laitan kuvan, joka kysyy

(yllätys yllätys)

ranskaksi:

"Le bisou ou la etreinte?"

"Suukko vai halaus?"

-Anteeksi,

minä olen taas aika hupsu.

Nämä kuvat vain halusivat tulla.

Tai no,

ollaan sitten hupsuja

vielä enemmän

ja kysytään Sinulta:

Suukko vai halaus?

2010-02-02T10:09:00.000-08:00

Forma 2010 -kevät, Helsinki.

Sanaton.

Kiittää, niiaa, hymyilee.

Valtava halli,

hurjasti toinen toistaan hienompia kojuja,

kauniita asetelmia, esineitä...

Ja me siellä seassa,

pienyritysparkissa.

Ja te, ihanat,

uudenuutukaiset jälleenmyyjäni

löysitte meidät sieltä,

monien keskeltä.

Piditte näkemästänne.

Nyt teitä on todella monta,

ympäri Suomen.

Tässä tämänhetkiset:

(sekalaisessa järjestyksessä)

Onnenkeiju, Kuopio

Kauppaneuvoksen puoti, Joensuu

Shei-Lena, Zeppelin, Kempele

Tilkkusatu, Vaasa,

Malax Hantverksbod, Maalahti

Höpöhöpö, Hinnerjoki

Lahjatupa Estilia, Espoo

Saunataika, Porvoo

Kaunis Veera/Kys, Kuopio

Taikatiuku, Hämeenlinna

PikkuElsa, Rovaniemi

Raahen Säde, Raahe

Dahlia, Kokkola

Jaanan lahjatupa, Iisalmi

Rustiia, Ylöjärvi

Almiina, Keuruu

Atelje Sala, Teerijärvi

Villa Vivian, Lahti

Villa Victoria, Ala-Temmes

Slide 1

Lisäksi erilaisia "kesäpaikkoja", auki vain kesällä

ja muutamia, joiden kanssa on neuvottelut kesken,

ja pieniä ylläreitäkin...

Toivottavasti en unohtanut ketään ja kirjoitin jokaisen nimet oikein!

Pää on pökkyrällä

tiivistahtisen ja vauhdikkaan viikonlopun jälkeen.

Tutustuin moneen uuteen upeaan ihmiseen,

sain halata ja paijata veljeni suloisia poikasia

ja tavata valtavasti ihania, hymyileviä ihmisiä.

Töitä riittää tällekin viikolle,

sillä perjantaiaamuna lähden

kohti Vaasaa ja Kädentaito-tapahtumaa.

Joka solu minussa pursuaa

uutta iloa ja intoa,

tekemisen riemua

ja monenlaista uutta syntyy ja tapahtuu.

Nyt en ennätä niitä kuvaamaan tai kertomaan,

mutta myöhemmin...

Lumituiskuiset terveiset

ja paljon kiitollisia hymyjä lähettelen. <3

Pientä ompelua

2010-01-27T08:05:00.000-08:00

Taitaa olla jo tunnettua,

että minulla on taipumus hurahtaa

johonkin pikkukivaan käsityöhön.

Valmista pitää tulla,

kuka se nyt joutaa odottelemaan?;D

Tai sitten käsityö-poloinen joutuu

määräämättömäksi ajaksi

valmistumattomien koppaan...

Tässä muutama pikapika:

Tämä piti tekaista tänään,

reissuun mukaan.

Kangas 10e ja napit romukopasta.

Materiaalina

näppärästi laskeutuva polyester-tencel.

Kaava muokattu vanhasta lehdestä.

Kaulusta vähän pyörittelin ja ruttailin

ennen ompelua, että sain vähän rennomman,

pehmoisemman.

Se on sellainen hauska kiepputelumalli.

Takaa malli on suora,

lisänä reilu solmu.

Tuon voi solmia myös eteen.

Toissaviikolla tein tämän

paksusta neuloksesta.

Ihana kevyt kiepausneule

vaikka trikoopaidan päälle,

tai tälle mekolle pariksi.

Tämän pitkän pellavaviskoosimekon tein eilen.

Helmassa pieni "nosto"

ja ruusu koristeena.

Nuo muotolaskokset on ihan minilittanat

ja päällypuolelle ommeltu.

Olkaimet jäävät melko leveälle, kevyesti.

Malli on omasta päästä. :)

Tämän eilisen kiepautusneuloksen

ajattelin sille pariksi.

Viileämmällä ilmalla,

voi pyöräyttää päälle,

laittaa kiinni tai jättää rennosti auki.

Neuloksen pintakuvio on niiin ihana! :D

Olikohan tämän jutun otsikko sittenkin:

"Hupsu sisäinen ranskalainen, osa 2"?

Vaan nyt pakkaan vaatteet kasaan

ja aamulla lähdetään Helsinkiin, Formaan!

Sisäinen ranskalainen

2010-01-27T02:58:00.000-08:00

Aika pienestä lähtien

minulla on ollut erityinen ihastus

kaikkeen ranskalaiseen

ja ranskalaistyyliseen.

Ensimmäinen vieras kieleni on ranska.

Sitä haaveilen ehtiväni opiskelemaan lisää

vielä joskus.

Niin kaunis ja pehmeä kieli.

Asua ranskassa, puhua tuota

vanhaa, historiallista kieltä....

Ranskalainen taide,

väri- ja kuvamaailma,

muotokieli...

Ranskalainen kauneudentaju,

arjen estetiikka,

elämästä nauttiminen,

ne pienet elämän ilot...

Välillä tälle ihastukselleni on naurettu,

välillä pyöritelty päätä,

joskus huvittuneena hymähdelty.

Mutta ihastus ei katoa.

Olen tullut siihen lopputulokseen,

että taidan olla sisäinen ranskalainen.

Haittaako se,

jos ei innostu Alvar Aallon karuudesta,

Kaj Francin selkeydestä

ja kiharapilvi, ruusukuosit,

pitsit, hajuvedet,

vanhat, patinoituneet korut

ovat sitä jotain?

Saa minulle nauraa.

Nauru, no, se taitaa olla ihan hyvästä!

Hymyilkää!

Niin minäkin.... <3

Takki, pehmoiseni

2010-01-26T02:44:00.000-08:00

Saumuri saa syyllistymään

pikaompeluksiin.

Tässä yksi niistä,

lähtökiireen keskellä tekaistu.

Olin sen aloittanut ompelukoneaikaan,

mutta jälki ei ollut mieluista.

Nyt muistin tekeleen ja

annoin saumurin laulaa.

Näyttää paremmalta.

Pehmeä puuvillafleece,

ruusukuvioiset puunapit ja pitsiä pätkä.

Siinä se on.

Simppelit reunat,

aiemmasta kanttinauha-ajatuksesta poiketen.

Takki on edestä kiinni

yhdellä puunapilla ja piilonepparilla.

Hihansuissa

nappi-pitsi-koristeet.

Kapeahko kietaisumalli,

paksunpehmeä kangas.

Kevättalven lempitakki! <3

Pikasomisteet odottavat vielä

viimeistelijää

kirjastohuoneen lipastolla.

Vintagea...

"Hörhelötyyliä", taitavat nauraa

mies ja pojat.

Ihan hellästi ja hyväksyen.

Siitä olen aina tykännyt.

Hörhelötyylistä ja ukkosistani.

Edit:

(Ensiksi murinaa: Tämä bloggeri pistelee näitä kuvia miten sattuu.

Tai sitten kehno käyttäjä. ;D

Olkoot nyt näin...)

Tässä vielä pikakuvat pikaneuloksesta

ilman silitystä.

Tämä on hauska

Käsityökerhon lehden malli:

Kolme neliötä, muutama saumurin huraus

ja Valmis! :)

Lisäsin taakse yhden sauman

istuvuutta parantamaan.

Nuo etuliehukkeet

voi sitten kiinnittää miten haluaa,

olkapäille,

keskelle eteen,

vyöllä,

päällekäin...

Itse tykkään näin.

Tuohon kiinnityskohtaan

ajattelin vielä värkkäillä

jonkun kivan pidikkeen.

En vielä tiedä,

millaisen.

Tässä on kankaana kiva kirjailtu paksu

puuvillaneulostrikoo.

Mukava päällä ja pitää ryhtinsä.

Taidan tehdä toisen samanlaisen...

Näihin kumpaankin on materiaalit ostettu

Kangasvillasta, täältä Kempeleestä.

sieltä löytyy aina kaikkea kivaa ja persoonallista.

Juhlan aika

2010-01-24T07:37:00.000-08:00

Tänään meillä keitettiin pienet juhlakahvit,

lähimpien kanssa:

Viime viikonloppuna saimme hakea

Jyväskylästä todistukset Yrittäjän ammattitutkinnosta.

Se tutkinto,

samoin kuin koko tämä matka

on koko perheen ja lähimpien taival.

Matka täynnä kannustusta heikoilla hetkillä,

iloa onnistumisista,

oppimista ja kehittymistä.

Opintojen idea on kehittää

omaa yrittäjyyttään,

omaa tapaansa olla yrittäjä

ja samalla kehittää yritystä entistä paremmaksi.

Nyt uskallan sanoa:

Meidän perhe onnistui!

Ja Matka jatkuu,

Yhdessä....

Aamulla valo oli kuulas ja keveä,

kuin oma olo.

Senkillä kukkivat kevään ensimmäiset ruusut... ;)

Pianon päällä ne kestävät.

Ja joulukalenterinaulakko

sai uuden tehtävän

pitää huolta muistoista.

Onnellista uutta viikkoa!

P.S.

Meillä alkaa kiivas valmistautuminen Helsingin-matkaan

ja Forman jälleenmyyjämessuille!

Seuraavana viikonloppuna olen Vaasassa Kädentaitomessuilla.

Blogissa voi olla hiljaista,

mutta ajatuksissa olette, ihan jokainen!

Polkuja ruusutarhassa

2010-01-23T04:45:00.000-08:00

Juhannusruusu

Sulje silmäsi ja kuvittele:

On kesä.

Aurinko paistaa lempeästi

ja lounaistuuli puhaltelee kevyesti.

Kävelet puutarhassa

puiden, pensaiden ja köynnösten siimeksessä.

Tuuli kantaa tuoksuja luoksesi,

makeita, raikkaita, kirpeitä,

valoisia, iloisia, hentoja kuin pieni lapsi.

Siroilla pihdeillä

poimit kukkasen sieltä täältä.

Terassin laidalle

asettelet kaunottaret,

katsot, ihailet ja ihmettelet,

nuuhkaiset ja annat kesän tavoittaa.

Neidonruusu

Kauneimpia asioita maailmassa

verrataan usein ruusuun,

eikä suotta.

Nukkeruusu

Ruusu, tuo kesän lapsi

kukkii kuvissa aina.

Ystäväni

(tiedäthän, ystävät ovat joskus vähän hupsuja

ja hellämielisiä omille Ystävilleen.)

sanoi, että nämä taulut tuoksuvat.

Toivon niin.

Ja jälleen pyytelen aneeksi

näitä kamalia kuvia,

nyanssien ja oikeiden sävyjen puutetta.

En laita enää edes skannattuja kuvia,

sillä olen kyllästynyt niiden kuvien väärinkäyttöön,

oikeudettomaan kopioimiseen.

Edes vesileimat ja heikko resoluutio

ei tunnu estävän niiden päätymistä

ilman lupaa

kaikenmaailman myyntinettien lakanakankaisiin

ja olohuoneiden pöydälle

omina tulosteina.

Anteeksi siis, että olen itsekäs

ja pidän kiinni tekijänoikeuksistani.

Valitettavasti

eniten siitä kärsivät

uskollisimmat ja kultaisimmat asiakkaani.

Onneksi näitä pian saa

jälleenmyyjiltäni ympäri Suomen.

Hyvä niin.

Mutta Juhannusruusun,

Neidonruusun

ja Nukkeruusun

kevyeen tuoksuun

haluan teidät kietoa

ja kuiskata:

"Kesä tulee, aivan pian.

Se vain nukkuu vielä hetken.

Hangen alla.

Odota.

Kuuntele,

miten se hengittää hiljaa

ja valmistautuu

kasvun ihmeeseen."

Kevään tuoksua Sinulle toivotan.

Edit:
Päädyin kuitenkin lisäämään nämä skannatut, mutta niin käsiteltyinä, ettei niistä ole tulosteina mitään iloa kenellekään. Tietokoneresoluutiolla nämä näyttävät kohtalaisilta, mutta paperilla pelkältä raesateelta.
Uskotaan edelleen niin, että valheella on lyhyet jäljet! :)

P.S.

Meidän omailla seinillä nämä jo ovat.

Poijat tuumivat, että

"Äiti, meillä näyttää ihan keväälle"

ja Mies tuli halaamaan ja sanomaan:

"Hienoja, tosi hyvän näköisiä".

Ja minä haluan uskoa niitä...

Kahvihetki

2010-01-20T01:23:00.000-08:00

Minulle on tärkeää,

kaiken kiireen ja menon keskelläkin,

saada silloin tällöin kutsua

ystävä, läheinen, joku sukulainen,

mukava naapuri

tai vaikka oma lapsi

pienen pöydän ääreen,

kattaa kauniisti,

syödä "pikkuhyvää"

ja rupatella.

Ystävien kanssa on vakituisia kahvitteluita

tärkeille asioille.

yksi niistä, Päivikahvit

ystäväni Päivin kanssa,

ovat monen työpäivän ja työviikon pelastus

ja suuri ilo.

Lasten kanssa

katetaan toisinaan

olohuoneen pöydälle,

juodaan fiinisti parhaista porsliineista

ja syödään ekstraherkkuleivoksia

ja kerrotaan tärkeitä kuulumisia.

Se on hetki, jolloin puhelimeen ei vastata

ja lapsi saa kaiken huomion,

olla tärkeä omine pienine suurine asioineen.

Toisinaan pyydetään aikuisystäviä

iltakahville,

laitetaan lapset nukkumaan

ja jutellaan

tärkeitä kuulumisia,

höpötetään ja nauretaan.

Aina

minulle on tärkeää

kattaa kauniisti.

Sanoa pienellä eleellä:

Sinä olet minulle tärkeä.

Milloin sinä tarvitset

erityistä kahviystävää, erityisesti?

Juotteko läheisyyskahvit

keittiön työpöydällä muumimukeista

vai tärkeän päivän iltateet

ruusukupeista

sohvan laidalla rupatellen?

Se tunne,

kun kurja päivä muuttuu hyväksi

ystävän seurassa

lämpöisellä kupillisella

ja Ystävän halauksella.

Putiikistani taulut löytyvät täältä.

(Kuvien värit ovat jälleen kurjia,

mutta skannattu versio puhukoon puolestaan...)

Kahden

2010-01-19T02:41:00.000-08:00

Taaksejäänyt vuosi oli hyvä.

Monien vaikeuksien ja surujen jälkeen

me löysimme mieheni kanssa

toisemme uudelleen.

Tuntuu, kuin olisi vastarakastunut,

pikkaisen hupsu.

Elämä tuntuu kevyemmältä.

Tämä maalaus,

on omistettu kaikille Onnellisille.

"Kahden" tai "Kaksin".

En osaa päättää lopullista nimeä.

Mitä te sanotte?

Oletteko Kahden vai Kaksin? Kaksistaan?

Ranskankieliset kirjailut

Je -Minä

Tu-Sinä

ja kauneutta kuin aamiainen vuoteessa

ja hellä suudelma.

Vain me kaksi.

Arjessa ja Ilossa.

Surussa, huolissa, aina.

Putiikissa näet taulut täältä

( Koska noiden valokuvien värintoisto on surkea,

laitan vielä tämä skannatun kuva.

Värit näkyvät kauniimmin, oikein.)

Tammikuu

2010-01-10T23:59:00.000-08:00

Tammikuu.

Loppiaiseksi purettiin joulu pois.

Haikeus.

Joten kynttilät jäivät.

Sisustus keveni ja vaaleni.

Sinisen kaipuu tuli.

Ompelukone laulaa,

kaikki kesken, nautin.

Hautaudun työhuoneelle

yökaudet,

päiväkaudet.

Ihana, luova, hiljaisuus!

Malaan, luonnostelen, unelmoin.

Ajatukset kasvavat,

lentävät,

elävät...

Päivät vaalenevat ja pitenevät,

tulee kevät,

suloinen, keveä valo!

Vuosi, vuodet

2009-12-31T02:21:00.000-08:00

Illalla, kun Koti hiljeni,

pysähdyin miettimään tätä vuotta

vähän tulevaakin.

Iltalampun lempeässä valossa

luin ajatuksia vuoden varrelta,

kurkottelin toivomaan tulevia,

katselemaan, haaveilemaan,

vähän huokailemaankin.

Huomasin,

miten olinkaan ommellut

tämän vuoden muistoja yhteen:

Onnellisia

Haikeita,

Surullisia,

Päättäväisiä,

Toivorikkaita.

Joitain ovia suljin,

lemepeästi,

kuin vanhaa ihmistä kätellään.

Toisille suruille sanoin,

että tämä saa riittää,

nyt en jaksa enää,

kuin sanotaan uhmaikäiselle lapselle,

päättäväisesti, lujasti,

rakastaen.

Ja ne surut väistyivät,

muuttuivat

levollisisksi muistoiksi tilkkutäkkiini.

Toiset mietteet

saivat nauramaan

niin Onnellisena,

toiset hymyilemään haaveillen.

Nekin tikkasin kiinni.

Silitän valmista vuottani,

hyväksyen, rakastaen.

Uutta vuottani katselen

kuin koskematonta kangaspinoa.

Mietin,

mitä siitä mahtaa tulla.

Kuinka monta synkeää,

harmaata, huolestunutta ompelen vierekkäin,

millaisen paikan kirjon Onnelle,

annanko värien leikkiä,

etsinkö harmoniaa

vai rohkeita sekoituksia, kokeiluja.

Silti toivon,

että elämän paletistani löytäisin

juuri sopivia sekoituksia,

sopivasti puhtaita sävyjä

lempeitä kuiskauksia murrettuja, taitettuja

ja jos kaiken sekoitan,

niin siitäkin tulisi

levollinen harmaa.

Ja niillä väreillä ja tilkuilla

kun tästä elämästäni

luon uusia säveliä,

ne kaikuisivat matalaltakin duurissa.

Että harmaassa päivässäkin

leijusi lempeä utu

ja sadepäivänä

pisaroilla olisi rauhallinen sävel.

Toivon,

että osaisin päästää

Ystäväni rinnalleni,

kun heitä kaipaan ja tarvitsen,

ja itse olla lähellä,

kun hetki on.

Rakkaudella, hyväksyen.

Toivon,

että tälle

Uuden Vuoden matkalle

osaisin pakata oikeanalaisen kassin

sopivan kevyen,

jossa olisi tilaa uudelle,

sopivasti matkatavaroita,

jotta matkallani selviän,

vähän lämmintä viimaa vastaan,

vähän vilpoisaa helteeseen,

ehkä sadesuojaa

ja avoimen Sydämen

nähdä ja kokea Uutta.

Niitä

niitä minä toivon myös

Sinulle,

Ystäväni.

Onnellista Uutta Vuotta! <3

Salainen Jouluystävä 2009

2009-12-29T05:13:00.000-08:00

Tuossa syksymmällä bongailin Possumamman blogista Jouluystävä-tempauksen

ja lähdin vähän kokeilevalla leikkimielellä mukaan:

Ennen en ole osallistunut,

toisten blogeista lukenut kyllä.

Minun yllätetäväni oli Villityttö

Pääsin tutustumaan aivan uuteen blogiin,

uuteen ihmiseen.

Minun pakettini näkyy täältä.

Aivan joulun alla posti toi minulle pakettikortin,

jonka mukaan postissa odotti

Kolmen Kilon painoinen laatikko.

Hmm... Hurjaa!!

Hieman lipsuin säännöistä ja aatonaattona jo pakettini avasin.

Meillä kun tuo jouluaatto on yleensä aika tiivis ja täynnä touhua.

Laatikosta paljastui kasa pienenpieniä paketteja.

Lapsilla oli riemu katossa,

kun niitä auottiin.

Minä oli hämmästyksestä sanaton.

Valtava määrä tavaraa!

Paketti tuli Tiinalta

SUURKIITOKSET!

Kurkistus Tiinan omaan blogiin paljasti jotain,

jotain mikä sai minut hymyilemään:

Tiina on nukkekotivärkkääjä

ja siksi monet jutut osuivat todella nappiin.

Yhdessä postauksessa tuskailin meidän makkarin lampun varjostimia.

Paketissa oli nippu varjostinmuovia,

pieniä liinasia juuri oikea määrä

ja tuollaista jännää "pitsiä".

Ihan meidän tyylisiä ja juuri passelia varjostimiin.

Nyt puuttuu enää rauhallinen hetki...

(Ja tätä kirjoittaessa oivalsin pitsille

myös toisen käyttömahdollisuuden.

Taidankin kokeilla... :) )

Pitsiliina pääsi heti erääseen asetelmaan,

hopeinen tikkuaskin pidike on aivan ihana

ja vitriinikehykseen taidan värkätä noita minun minisiä.

Mikael oli sitä mieltä, että sinne tulee 'poikien huonetta',

joten voipi ollakin... ;D

Pieniä tuikkukippoja oli myös monenlaisia.

Vähän kyllä heräsi ajatus, että

joku niistä saattaa päätyä myös miniaskarteluihin...

Tuolla ylempänä kuvassa näkyy kaksi aivan suloista lasilautasta.

Niissä on kuviot kuin tauluissa.

En osannut niitä kuvata,

mutta kuvioita katsellessa heräsi ajatus

keväisistä ikkunakoristeista...

Porokuvioinen pellavaliina

oli poikien mielestä juuri ihana saunaan,

joululöylyihin, joten sinne siis!

Nämä jouluiset pienet kuviot,

oman pihan kuivatut hedelmät

ja muut pienet osaset

löytänevät osin uuden elämän ministen

ja kranssiaskarteluiden parissa.

Suklaa hävisi nuorten herrojen tyytyväisiin suihin.

Äiti jäi hymylemään Miikkula sylissään.

Jouluna meillä taidetaan askarrella... :D

Kiitos Tiina!

*halaus*

P.S. Kurkatkaapa Tiinan omaan blogiin: Näette jotain todella taidokasta ja kaunista.

sinne taidan palailla vielä monta kertaa.

Ja Villitytön blogista bongailin monta kivaa leivontaohjetta.

-Ja tunnustetaanpa sitten yksi harmistuskin:

Ajattelin heti Villitytön blogissa ensi kertaa vieraillessa, että

'meidän kirpparilla on yksi ihana tosivanha leivontakirja'

ja kun menin hakemaan, eipä ollut enää!

Se jäi itseä harmittamaan, vähäsen kyllä.

Kuiskaan

2009-12-23T07:04:00.000-08:00

Kuiskaan hiljaa,
että Joulu saa tulla.
Kuiskaan, että kaikki on valmista
ja me odotamme.

Yhdessä
odotimme lomaa.
Leivoimme, rakensimme piparkakkutalon,
siivosimme,
ompelimme.
Ja odotimme.

Puhtaisiin ikkunoihin ripustimme

jouluverhon

ja pienen toiveen

onnellisen kirkkaista silmistä

Joulun Rauhassa.

Paketteihin,
hämärän huoneen piilopaikkaan,
käärimme, kieputimme ja koristelimme
kaikki kauneimmat ajatukset,
toiveet ja mietteet.
Että Joulu olisi meille kaikille Hyvä.

Silitimme Joululiinat.

Rakensimme asetelmat.

Toivoimme Rakkautta,

Yhdessäolon riemua,

jokaiselle.

Koti sai lempeän juhlavalaistuksen,

tilkkutäkkeihin tikkasin pisto pistolta ajatuksen,

että Jouluyönä

voisimme kietoutua tarinaan ja tunnelmaan,

kukin tavallamme.

Ovelle laitoin pienen ajatuksen.

Olet Lämpimästi Tervetullut

Kotiini, Jouluvieras.

Ja Jouluevankeliumin haluan omistaa,

Sinulle Ystäväni.

Tänä päivänä on syntynyt

jotain suurta ja ihmeellistä,

meille jokaiselle...

Kuusen kyntiilät

saavat palaa kaikki yöt.

Lasten tekemät enkelit

hymyilevät.

Ja tähti, tähdistä kirkkain,

hohtaa ikkunalla.

Sinulle, Minulle, Meille

Rauhaa, Iloa, Onnea,

Rakkautta.

Niin, niitä Sinulle toivon,

Sinun Jouluusi

ajatuksen siivin,

jouluenkelin korissa lähetän.

Että olisit Onnellinen.

Ja lopuksi kuiskaan:

Kiitos.

Kiitos tästä Hyvästä Vuodesta.

Tähti, Tähdistä kirkkain.

Meidän Tähtemme.

'Varpuseni, veljeni'

2009-12-17T09:51:00.000-08:00

Tulee tilanteita,

jolloin oikeita sanoja ei ole.

Haluaisi sanoa jotan lohduttavaa,

kaunista ja hellää.

Sanat pakenevat,

voi ehkä katsoa ja koskettaa,

halata ja rutistaa.

Ystäväni.

Olisin halunnut sanoa

sen oikean sanan,

muotoilla lohduttavan lauseen.

En osannut.

Se kohta,

jossa muistomme yhdistyivät,

kasvoi ajatuksissani pieneksi kuvaksi.

Se kuva on sinulle.

Sillä haluan

Sinun jouluusi toivottaa

paljon lepoa, levollisuutta,

iloa ja onnea, siitä mitä nyt on,

perheestä, kodista, rakkaista.

Haluan sanoa,

että sinä olet tärkeä,

että olen onnellinen niistä yhteisistä

muistoista ja hetkistä,

joita meillä on.

Tänä jouluna

ja kaikkina tulevina,

kun kuulen laulun tytöstä ja varpusesta,

liitelevät ajatukseni luoksesi.

Sinulle.

'Varpuseni, veljeni"

Akvarelli. 2009. 15x15cm

"You are my only reason."

2009-12-10T23:39:00.000-08:00

Kiirettä ja tohinaa,

monenmoista sipsutusta ja supsutusta.

Niistä on tämän joulun odotus tehty.

Joka viikonloppu olen ollut messuilla,

koko ajan menossa tai tulossa.

On ollut rankkaa, on ollut ihanaa.

Rankkaa pitkät ajomatkat pimeällä,

ihanaa kaikki ne ihanat ihmiset.

Ensimmäisenä sanon:

Kiitos Mimmuli

ja toisena sanon:

Kiitos, te kaikki ihanat ystäväni ja asiakkaani,

jotka olette kojuillani piipahdelleet.

Olen saanut valtavasti ihania tervehdyksiä,

kehuja, kiitoksia.

Mimmuli toi Vaasan messuilla aivan upean tulppaaniasetelman

(jonka kuvan tämä tumpelo on kadottanut bittiavaruuteen :( ),

kukan, joka toi valoa ja iloa

siihen väsähtäneeseen, räntäsateiseen hetkeen

ja yksinäiselle ajomatkalle halki pimeän maan.

Kiitos ja *Iso Halaus*,

Mimmuli

ja te kaikki muut. <3

Kiitos Satu,

niistä pitkistä puheluista ajotaipaleilla.

Olet ollut seuranai, tukenani.

Kiitos Anna-Riitta,

näistä yhteisistä matkoista.

Olen oppinut sinulta paljon.

Te käsityöläiset,

teille omistan tämän:

Muistojen tilkut.

Ompelen kaikki muistoni elämäni tilkkutäkkiin.

Kaikki muistot sulassa sovussa sekaisin,

niin kauniita yhdessä.

Tein näille joulunajan messuille

tuon kuvissa näkyvän mekon/tunikan.

Tuossa edessä, puunappien seurana,

lukee kirjottuna: With love.

Sillä rakkaudella

haluan maalata jokaisen kuvani.

Takana helmassa lukee lainaus

matematiikan nobelistin,

John Nashin juhlapuheesta palkintojenjakotilaisuudessa vuonna 1994:

"You are all my reasons."

Kaunein koskaan kuulemani rakkaudentunnustus.

Se on omistettu teille jokaiselle.

Sinä, ihana ystäväni.

Olet ainut syy maalata näit kuvia,

kertoa paloja elämästäni.

Haluan jakaa ne juuri sinun kanssasi,

elää ne tunteet sinulle.

Nashin lainaus jatkuu:

"You are my only reason."

Sen voisin sanoa,

katsoessani tätä kuvaa,

jonka posti toi koulukuvanipussa:

Minun Miikuni, 3vee.

Kun katson lasteni kuvia,

tunnen suurta ylpeyttä ja rakkautta.

Minun Poikaseni.

Ensi viikolla aloitan loman,

oman kodin jouluvalmistelut.

Olen poikasteni kanssa, nautin.

Mutta nyt lähden vuoden viimeiselle messureissulle,

kohti Kuopiota.

JouluKuopio, Kuopion messuhalli.

Täältä tullaan! :D

Luonasi

2009-11-26T03:27:00.000-08:00

Selasin vanhaa luonnoskirjaa, päiväkirjaani ja muistelin.

Kaksi vuotta sitten talvella olin kuukauden "sohvahoidossa" jalkojen leikkauksen jälkeen. Ulos en päässyt itse pitkien ja jyrkkien portaiden takia, kävely oli hankalaa ja kömpelöä. Katselimme paljon ikkunasta ulos piskuisen Miikun kanssa. Asuimme kerrostalossa, väliaikaisessa raksakämpässä, puutarhaoppilaitoksen entisessä asuntolassa. Vaikka asunto oli mitä oli, upea puutarha ympärillä korvasi paljon.

Eräänä lumisateisena päivänä seurasimme, miten paksu, kostea lumi peitti pyörätelineen pyörät ihaniksi kakuiksi. Säälin yhtä pyörää, joka ei ollut pitkään aikaan päässyt kaduille viipottelemaan. "Aivan kuin minä", ajattelin.

Monena päivänä tuota ruosteista pyörää katselin ja surkuttelin, enemmän kait itseäni.

Eräänä hämärtyvänä iltapäivänä oivalsin: Ei se pyörä ole kovinkaan surkea. Sehän viihtyy tuossa. Sen omistaja kait on jonkun luona, sillä on niin kivaa, ettei raski lähteä pois. Hymyilin itselleni. Hupsu minä! ... Tai no, eikö meillä voisi olla oikein kiva kotikuukausi, niin ettei edes haluaisi lähteä pois? Olisi niin hyvä olla yhdessä. Sinun luonasi. Meillä oli.

Siitä tämän maalauksen nimi, Luonasi.

Sinua halaa,

MariaK

Ensimmäiseen adventtiin...

2009-11-25T09:03:00.000-08:00

Yksi höpsähtänyt viritteli joulukalenterin jo marraskuun alussa, mutta kuvan kehtaa laittaa vasta nyt. :D

Samalla sai portaikko kauan haaveilemani valokranssin.

Sohavlle ja tuoleihin sain vihdoin vähän jouluista.

Keittiöönkin samasta kankaasta puusohvaan päällinen,

verhot pikkuikkunaan vielä tulossa.

Kirjoin tyynyihin kirjaimia, misteliä, tekstejä...

Suloisen huovutustontun tekijä löytyy täältä.

"Et toutes les etoiles rient doucement"

-Pikku Prinssi-

Ja kaikki tähde nauroivat suloisesti...

Isänpäiväksi tein pienen asetelman. Sen säästän jouluksikin.

Kirppislöytöjä, Shei-Lenan ihania kynttilöitä, enkelit Joensuusta antiikkimessuilta,

Halpiksen vati...

Siinä oli tuli, hetken, mutta minulla on nopsa apulainen... ;DDD

Kirjastoon sain vihdoin kaksi vuotta suunnitellun jutun:

Tauluhyllyt (kierot, mies aikoi tehdä kunnolliset tilalle...),

poikien kuvia ja lapsuusmuistoja.

Tätä työnurkkausta olen laitellut.

Maalaus on vanha, tekemäni.

Kello Shei-Lenasta. <3

Verhot menee vielä vaihtoon.

Pöydällä keskeneräinen projekti aulaan ja pikkupoikien huoneeseen...

Meidän makkarin lipastolle on ilmestynyt korttitehdas sukulaisille..

Makkarin kattoon löysin ihanan lampunrungon.

Sitä tässä mallailen ja mietin kupuja: sileät vai jotain ihan muuta...

Ehdotuksia otetaan vastaan! :D

Satulta

sain yläaulaan suloiset joulusukat pojille.

Sieltä myös tuo uskomattoman ihan kirjottu tyyny. <3

(Tulipa pitkä postaus, kun en ole aiemmin ehtinyt. Huh. :D)

Mutta näihin tunnelmiin: Onnellista ensimmäistä adventtia!

Kenetkähän teistä mahdan nähdä tulevana viikonloppuna

Vaasassa, Pohjalaisilla Joulumarkkinoilla?

Taikametsä

2009-11-24T04:51:00.000-08:00

"Eläpä ennää ookaa, toppaa vähän tähän", sanoo Matilda-mummu rauhallisesti takapenkiltä. Hidastan ja pysäytän mummun viitoittamaan tienristeykseen. Pikkuinen Issakainen on heti hereillä, pomppaa mummun sylistä hankeen ja alkaa juosta polkua. Piskuisen innostus ja ilo tarttuu ja lähdemme juokseman perässä.

Pysähdyn hämmästyneenä: Keskellä lumista metsää risteilee hohtavia pyykkinaruja täynnä kimmeltäviä tähtiä. Minusta tuntuu, ettei Matilda-mummun mielestä siinä ole mitään ihmeellistä. Hän alkaa ripustaa Issakaisen kostuneita vaatteita narulle kuivumaan.

Seison ja katson, hengähdän ja mietin. Kesällä tässä oli hakkuuaukea, jolta poimimme puolukoita. Tuntuu, kuin joku katselisi meitä, nauraisi, kihertäisi ja kikattaisi. Käännyn varovasti ja tuntuu, kuin hengitys salpautuisi:

Metsäaukion laidassa, suuren kitukoivikon reunassa ...ei, ei tämä voi olla totta!

Piparkakkutalo-kylä, pikkuruisen pieniä tonttuja, tähtiä, joulukuusi... ei näit tässä kesällä ollut. Pieni, hento käsi tarttuu käteeni. Issakainen seisoo vieressäni ja hymyilee: "Etkö sinä tiennyt? Ne asuvat täällä, jouluisin. Kesällä tontut ovat pikkulintuja. Eivät ne mihinkään muuta, tulevat tänne, tonttuina, maahisina. Ja piparkakkutalot, ovat niiden koteja, Taikametsässsä.

Tontut juoksentelevat ympäriinsä, nauravat ja keräävät hajalleen lentäneitä tähtiä kuivamaan ja koristeiksi kuuseensa. Tontut katselevat meitä uteliaina, mutta kaukaa. Kuin pikkuiset linnut kesällä pihamaalla.

"Sinä luulit, etteivät tontut ja enkelit kuulu yhteen", hymyilee Issakainen. "Mutta me olemme tärkeitä toisillemme. Pidämme huolta toisistamme."

"Ja no, en minä ole Issakainen. Toiset enkelit vain kiusoittelevat minua sillä. Olen oikeasti Iisa. Olen vain hieman tuittupäinen ja siksi toiset minua härnäävät.

Niin, olen kaikki sinun toiveesi ja unelmasi, kaikki se hyvä, johon uskot. Mutta olen myös sinun pelkosi ja surusi. Jos annat niille vallan, minä olen surullinen, peloissani ja vihainen. Jos olet toiveikas, minä kannan sinun toiveesi tähtiin ja pilviin. Siksi olen hieman ailahteleva. Aivan kuten sinäkin." selitää pieni Jouluenkeli totisena.

Pikkuinen enkeli nykäisee minua hihasta, pyytää kumartumaan. Hän kuiskaa: "Ja Matilda-mummu, luulen, että hän on oikeasti Suojelusenkeli. Se on kaikkein tärkein tehtävä, mitä enkeli voi toivoa. Siksi enkelit joskus näyttävät ihmisiltä, jotta voisivat suojella paremmin." pieni Iisa-enkeli selittää.

Tunnen lämpöiset kädet ympärilläni ja nojaan pääni Matildan pehmeään olkaan. Iisa katsoo meitä riemastuneena: "Sinä uskot minua!"

Miksi en uskoisi.

Minulla ei ole ollut näin hyvä ja levollinen olo pitkään aikaan. Luulen, että tästä alkaa Oikea Joulua.

Jään katsomaan hyöriviä tonttusia, lehahtelevaa enkeliparvea, lempeästi hymyilevää Matilda-mummua ja teidän, Rakkaiden Ystävien iloa.

Joulu, Oikea Joulu on siellä, missä Sydän on täynnä Toivoa, Rakkautta ja Iloa.

Voi Rakas!

2009-11-23T08:19:00.000-08:00

Matilda-mummu on ajeluretkensä käynyt ja tulee piskuisen, kiukustuneen Issakaisen luo. Mummu jättää vespansa tien varteen ja nostaa märän ja uupuneen Jouluenkelin syliinsä, käärii lämpimään tilkkupeittoon ja kantaa autoomme.

Matka jatkuu. Pikkuenkeli Issakainen nukahtaa mummun syliin väsyneenä ponnisteluun ja tarpomiseen. Matilda-mummu hyräilee Jouluyö Juhlayötä hiljaa ja autoon laskeutuu pyhäinen rauha.

Taustapeilistä näkyvät Pikkuenkeleiden Bentleyn valot. Ovat kai saaneet riehumisesta kyllikseen ja tulevat nyt perässä. Hymyilen itsekseni: Jotain taikaa tässä matkassa on kyllä...

(Tämä kuva on omistettu Pikkusiskolleni, maailman tomerimmalle, päättäväisimmälle ja touhukkaimmalle Pikkusiskolle. Maailman Rakkaimmalle Pikkusiskolle.

-Hyvä on, en minä saisi sanoa enää aikuista ihmistä pikku--liitteellä, mutta...

Kerran oli aika, että sinä olit pieni ja minun maailmani aarre ja keskipiste. Enkä unohda sitä koskaan. Rakastan Sinua vieläkin yhtä paljon. Pikkusiskoni. Siskoni mun.)

Touhua, touhua, touhua...

2009-11-12T10:17:00.000-08:00

Ihanaisia te olette, Huudahtelijat! Kiitos! Ette uskokaan, miten jokainen viesti on piristänyt ja ilahduttanut.

Poikia tuo sitkeä yskä ja nuha riivaa, mutta kukaan ei ole enää kuumeessa. *kop kop kop* koputan puista päätäni.

Viikonloppu meni rakentaessa nettikauppaa uudelleen. Tänään sain sen vihdoin täytettyä. Pientä kivaa laittelen sinne ensiviikolla lisää. Kova urakka on ollut. Siitä Iso Kiitos miehelleni ja veljelleni, jotka pakersivat työtä sen eteen. Käykääpä kurkistamassa, tuossa vasemmassa yläkulmassa blogia on linkki sinne!

Huomenna lähdemme mieheni ja Miikkulaisen kanssa kohti Seinäjokea. Suurmarkkinoiden käsityöläispuolelta meidät löytää! Sinne tein tässä postauksessa näkyviä uusia juttuja.

Tuon ensimmäisen nimi on Kotipolku. Yritin saada siihen sen tunteen, kun pimeänä pakkasiltana tulee kotiin tähtien loistaessa viileänä, pakkasen nipistellessä poskipäitä. Ne viimeiset metrit ennen kotiovea, kun tietää pian pääsevänsä lämpöiseen kotiin, pehmoisen valoon.

Tämän nimi on Ystävälle tai jouluystävälle. En oikein osannut päättää. Mutta teille, blogiystäville se on omistettu. Kiitos, että olette olemassa, te ihanat ihmiset. Monenlaista on täällä blogeissa jaettu, vielä enemmän ihan oikeassa elämässä. Ne yhteiset tuokiot ovat herkkä avain suoraan sydämen sopukoihin. Kiitos.

Kolmas on proosallisesti vain Jouluruusuja. En edes ajatellut etsiä sille muuta nimeä. Tuo vinonvänkkyrän messinkiastian löysin kirpparilta ja minusta se on täydellinen astia jouluruusuille. Ne piskuiset kukkivat vain hetken, mutta näin voin katsella niitä pitempään. Ehkä sinäkin haluat nähdä Jouluruusun herkkyyden itsessäsi pitkin vuotta. Sillä sellainen olet sinä, blogiystäväni, herkkä ja kaunis kaikkina vuodenaikoina! <3

"Huu-del-laan... Kukaan ei oo yksin..."

2009-11-11T07:41:00.000-08:00

Miiku 3,5 vee poimi oheisen laulunpätkän radiosta (suudellaan, enää et oo yksin) ja sanoi sen oleva "naapurilaulu, kun ne huutaa omalta pihalta toiselle".

Meillä ollaan sairasteltu pian kaksi viikkoa. Ja minulla tuli tuo rallatus mieleen täällä blogeissa kierrellessä.:Vaikka ollaan sairaana, ei tarvi olla yksin. Voi huudahdella blogista toiseen kuulumisia ja vaihtaa ajatuksia. Joten laulelen: "Huu-del-laan, kukaan ei oo yksin!" Minua lämmittää jokainen huudahdus, ajatuksenpoikanen ja myötätunnon tuulahdus, joka täällä blogistaniassa lennähtää ihmiseltä toiselle. Jatketaan sitä, se on voimavara jokaiselle! <3

(Tuo kuva on vanha maalaus vuodelta 2005, kun tämän yrityksen perustin. Väsähtäneelle Lucia-neidolle on mallina ystäväni tytär. Pieni, väsynyt juhlija, joka tuijotaa sähkökynttilän maagista valoa, kunnes nukahtaa. Miten juhlan pieni tähti ei malta riisua kaunista pukua pois...)

(Värit vääristyvät jotenkin, kun kuvan siirsin tänne nettiin. Oikeasti tuo on hyvin hennonsävyinen ja tunnelmallinen. Tässä se on melkein kesänräikeä. Mikähän sille tuli?)

Jouluenkeli Issakainen ja villikot

2009-11-01T13:13:00.000-08:00

Pikkuisilta Jouluenkeleiltä saamme vastauksena mahdottoman kikatuksen.

Kun enkelilapset naurultaan kykenevät puhumaan,

saamme melkoisen selityksen.

Jokainen tenava puhua pulputtaa toistensa suuhun,

nauraa, hihittää ja kikattaa.

Jos minä nyt oikein ymmärsin, tarina on tämä:

Enkelipirpanat ovat matkalla Tonttulaan

viemään valmistamiaan latvatähtiä

Tonttusten joulukuusitehtaalle.

Kujeillessa nuo pikkuiset villikot olivat ajaneet

kovasti herraskaisen autonsa lumipenkkaan.

"Kyllähän tämä siipimoottoreilla

täältä vinhaa vauhtia nousisi,

mutta kuka sitä haluaa?

On niin hauskaa pöllyyttä lunta!" kikattaa pienin matkalainen.

Vanhin vakavoituu hetkeksi

ja sanoo, että Jouluenkeli Issakainen suuttui.

"Se on vähän tosikko,

ja sanoi, ettei silloin sovi leikkiä, kun on työ tehtävänä",

neitonen selittää.

"Se nappasi autosta karbiidilampun,

kelkan ja tähtisaavin

ja lähti tarpomaan kohtia Tonttulaa",

selittää yksi enkeleistä.

"Tuuli vie kaikki tähdet saavista",

huolehtii taas vanhin.

"Ottakaa te se äkäpussi kiinni

ja toimittakaa tähdet perille!"

pyytää vanhin.

Lähdetäänpä katsomaan, missä se enkeli viipottaa!

Takaamme kuuluu vielä kiherrys ja kikatus ja

auton moottorin pörinä.

Voi noita pikkuenkeleitä!

Tuollahan se Issakainen touhottaa!

Ja aivan oikein, tähdet pelmuavat ilmassa

lumihiutaleiden seassa!

Riennetäänpäs apuun, Rouvat!! :D

***

P.S.
Näitä kuvia tulee myös pieni erä joulukortteina.
Kortit ovat 20e/20kpl, sis. postikulut.
Kortit nippuun voi valita itse tai tilata valmiin sekanipun.
Kortteja tulee rajoitettu erä.

Ennakkotilaukset
maria@idylli.fi
Mainitse, mitä kortteja haluat,
nimesi ja toimitusosoite.
Laitan ennakkolaskun mailina.

Korttien tilaajalle 30x40cm -kokoiset
Joulutaulut
vahvalla taustapahvilla ja punaruudullisella nauhalla
samoista kuva-aiheista 15e/kpl
-ja siis ilman postikuluja korttitilauksen yhteydessä!

Kuva-aiheita:

Joulumatka
Valoa matkalle
Veerasofia
Matildan mökki
Matilda-mummu
Joulusauna
Lämmin ilta
Vespa
Taivaallista kyytiä

Jouluenkeli Issakainen

Joulutietä tarpoen

2009-10-30T10:24:00.000-07:00

Tienvarressa meitä kohtaa liikuttava näky:

Pienet jouluenkelit suurensuuren Bentleyn kanssa

lumisohjoon juuttuneina,

kiskomassa ja ähisemässä.

Arvon leidit, riennetään auttamaan ja kysymään

mistä mahtaa olla kysymys,

mihin nämä piiskulaiset ovat matkalla näin tyylikkäästi!

***
P.S.
Näitä kuvia tulee myös pieni erä joulukortteina.
Kortit ovat 20e/20kpl, sis. postikulut.
Kortit nippuun voi valita itse tai tilata valmiin sekanipun.
Kortteja tulee rajoitettu erä.

Ennakkotilaukset
maria@idylli.fi
Mainitse, mitä kortteja haluat,
nimesi ja toimitusosoite.
Laitan ennakkolaskun mailina.

Korttien tilaajalle 30x40cm -kokoiset
Joulutaulut
vahvalla taustapahvilla ja punaruudullisella nauhalla
samoista kuva-aiheista 15e/kpl
-ja siis ilman postikuluja korttitilauksen yhteydessä!

Kuva-aiheita:

Joulumatka
Valoa matkalle
Veerasofia
Matildan mökki
Matilda-mummu
Joulusauna
Lämmin ilta
Vespa
Taivaallista kyytiä

ja tulossa Jouluenkeli Issakainen...

Aamulla matka jatkuu

2009-10-28T10:07:00.000-07:00

Aamuhämärissä syömme vielä riispurot väskynäsopalla,

puemme lämpimästi ylle,

täytämme kahvitermokset tuoreella kahvilla

ja veivaamme citikan käyntiin.

Matka jatkuu!

Matilda-mummu yllättää meidät

ja kaivaa vuosikymmeniä vanhan

uskollisen ajokkinsa vajasta

ja strattaa kanssamme matkalle.

Hän lähtee saattelemaan meitä

ja suuntaa sitten viemään joulutuliaisia

jalkansa loukanneelle Armiida-ystävälleen.

Huiskutetaan hänelle

ja kiitetään yhteisitä hetkistä.

Ehkä me tavataan vielä...

Me lähdemme ajelemaan

vaalenevaan päivään,

pitkin lumista Joulutietä.

Mihinkähän se meidät vie?

Lämmin ilta

2009-10-27T06:15:00.000-07:00

Pujahdamme tupaan lämpimään. Takkatulen ääressä, lumen vaimentaessa ympäröivän maailman pumpuliseksi uneksi, me herkuttelemme tuoreilla pipareilla ja pehmeällä, syvänpunaisella glögillä. Matilda-mummu neuloo ja tarinoi samalla menneiden aikojen jouluista, lapsuudestaan. Me vaivumme kuin uneen, kukin omassa lepopaikassamme. Matilda-mummun ääni on kuin lempeää laulua, kertoen ikiaikaisesta elämänilosta ja tulevaisuuden valosta. Niistä tarinoista leviää sielun syvimpiin sopukoihin syvä lämpö ja jouluinen rauha. Nukahdan.

Joulusaunaan Matilda-mummun kanssa

2009-10-26T14:14:00.000-07:00

Paksuihin pellavapyyhkeisiin kääriytyneinä sujahdamme pakkasesta kipristelevän kuumaan rantasaunaan Matilda-mummun kanssa. Pakkanen paukkuu ulkona, on hiljalleen alkanut sataa lisää lunta. Mutta saunan lämmössä vilu ja talvihuolet unohtuu. Nojaan pääni seinällä roikkuvaan kauratyynyyn, josta leviää myös pehmeää laventelin ja kirpeämpää rosmariinin tuoksua ilmaan. Hartiat rentoutuvat. Pitsireunainen pellavapyyhe suojaa selkää seinälautojen kuumuudelta. Matilda-mummo vaahdottaa topakasti pitkiä suortuviaan ja läsii vihtalla, mutta minä tyydyn huljuttelemaan varpaita pehmittävässä yrttikylvyssä. Kynttilöiden unettavanlempeässä valossa olen valmis antamaan väsymykselle vallan ja nukahdan kevyesti. Näen pienen unenpätkän Matilda-mummusta ja Joulumatkasta ja havahdun hereille hymyillen. Vastat, suovat ja vesipisarat kieppuvat ilmassa, kun iloinen naisjoukko ympärilläni nauraen peseytyy. Jokohan me ollaan pian valmiita juoksemaan paukkupakkasessa sisälle tuvan lämpöön?

Edit:
Ensin ajattelin, etten tätä huomautusta kirjoita, mutta mutta...
Tämän kuvan tein Joulumatkaan vähän muistelu-tunnelmissa. Eräs lapsuuteni ihanimmista muistoista oli saunominen mökillä mummun kanssa. Liki satakiloinen suuri ja rehevä mummuni pesemässä mäntysuopavedessä pitkiä ja harmaantuneita hiuksiaan. Lämpö, rauhallisen verkkainen tunnelma ja mummun jutustelu. Jos johonkin hetkeen voisin palata lapsuudessani, niin tuohon haluaisin, saunailtaan mummun kanssa aina niin puhtoisessa ja tuoksuvassa saunassa...
Tämä kuva ei siis ole pilaa tai pilkaa, vaan herkkä ja kaunis muisto, rakas kovasti! Kun saunan pehmeässä lämmössä pehmeänpyöreä mummu auttoi lempeästi hiustenpesussa ja setvimisessä. Se läheisyys ja rakkaus, mikä niistä hetkistä huokui ja jäi viipymään...
Joskus olen ajatellut, että ehkäpä jonain päivänä minulla on pieni, kirkassilmäinen pojantytär, joka haluaa mummun viereen saunaan ja toteaa lapsuuteni minän lailla: "Sinulla on, mummu hyvänpehmeä syli." Että kun elämässä tulevat marraskuun koleat yöt ja tähdetkin ovat usvaisten pilvien takana, niin aina voisi se sydämessä asuva pieni muistaa, että on rakastettu ja tärkeä, ihan sellaisenaan.

Jouluajatuksia

2009-10-21T11:40:00.000-07:00

Pikkuhiljaa on alkanut tuntua,

että Joulu saa hiipiä kotiinkin.

Tänään oli aikaa siivoilla ja laitella,

värkkäillä ja askarrella.

Osa jäi vielä kesken

ja niistä kuvaa myöhemmin.

Tuon ylimmässä kuvassa näkyvän nuottivalon

valmisti pudasjärveläinen Jaana Hiltunen

suunnitelmani mukaan, Tilkkusatun kankaasta.

Valaisin on lasia.

Rakastuin sen kauniiseen valoon! <3

Vihdoinkin löysin meidän perheelle uudet, ehjät

Suojelsuenkelit,

samantyyliset, jokaiselle omanlaisensa.

Joensuun Taikasormien antiikkipuolelta nuo.

Siinä ne piskuiset istuvat, tarjottimella,

Suojellen, Varjellen.

Isot siivet ovat monivuotinen haave.

Nekin toin Joensuusta,

Valkoisen Tilan kojusta.

Sieltä samasta, mistä kuviani löytyy nykyisin... :)

Siipien parina on toinen muovisista havukransseista,

samasta paikasta.

Ihana liike! <3

Messuilta myös muuta.

Väkerrykset jäi sauna-aikaan kesken.

Joten lisää seuraa... ;D

Tuulikaappiin aloittelin värkkäilemään myös.

Tässä alkua:

Ja ulos askartelin kranssin ovipieleen:

Sielläkin siivet hengarissa

ja kirppislöytyöjä,

pitsiä ja avain.

Kun vähän vielä ehdin, saa Joulu meille hissutella,

vähitellen...

<3 <3 <3