"Eläpä ennää ookaa, toppaa vähän tähän", sanoo Matilda-mummu rauhallisesti takapenkiltä. Hidastan ja pysäytän mummun viitoittamaan tienristeykseen. Pikkuinen Issakainen on heti hereillä, pomppaa mummun sylistä hankeen ja alkaa juosta polkua. Piskuisen innostus ja ilo tarttuu ja lähdemme juokseman perässä.
Pysähdyn hämmästyneenä: Keskellä lumista metsää risteilee hohtavia pyykkinaruja täynnä kimmeltäviä tähtiä. Minusta tuntuu, ettei Matilda-mummun mielestä siinä ole mitään ihmeellistä. Hän alkaa ripustaa Issakaisen kostuneita vaatteita narulle kuivumaan.
Seison ja katson, hengähdän ja mietin. Kesällä tässä oli hakkuuaukea, jolta poimimme puolukoita. Tuntuu, kuin joku katselisi meitä, nauraisi, kihertäisi ja kikattaisi. Käännyn varovasti ja tuntuu, kuin hengitys salpautuisi:
Metsäaukion laidassa, suuren kitukoivikon reunassa ...ei, ei tämä voi olla totta!
Piparkakkutalo-kylä, pikkuruisen pieniä tonttuja, tähtiä, joulukuusi... ei näit tässä kesällä ollut. Pieni, hento käsi tarttuu käteeni. Issakainen seisoo vieressäni ja hymyilee: "Etkö sinä tiennyt? Ne asuvat täällä, jouluisin. Kesällä tontut ovat pikkulintuja. Eivät ne mihinkään muuta, tulevat tänne, tonttuina, maahisina. Ja piparkakkutalot, ovat niiden koteja, Taikametsässsä.
Tontut juoksentelevat ympäriinsä, nauravat ja keräävät hajalleen lentäneitä tähtiä kuivamaan ja koristeiksi kuuseensa. Tontut katselevat meitä uteliaina, mutta kaukaa. Kuin pikkuiset linnut kesällä pihamaalla.
"Sinä luulit, etteivät tontut ja enkelit kuulu yhteen", hymyilee Issakainen. "Mutta me olemme tärkeitä toisillemme. Pidämme huolta toisistamme."
"Ja no, en minä ole Issakainen. Toiset enkelit vain kiusoittelevat minua sillä. Olen oikeasti Iisa. Olen vain hieman tuittupäinen ja siksi toiset minua härnäävät.
Niin, olen kaikki sinun toiveesi ja unelmasi, kaikki se hyvä, johon uskot. Mutta olen myös sinun pelkosi ja surusi. Jos annat niille vallan, minä olen surullinen, peloissani ja vihainen. Jos olet toiveikas, minä kannan sinun toiveesi tähtiin ja pilviin. Siksi olen hieman ailahteleva. Aivan kuten sinäkin." selitää pieni Jouluenkeli totisena.
Pikkuinen enkeli nykäisee minua hihasta, pyytää kumartumaan. Hän kuiskaa: "Ja Matilda-mummu, luulen, että hän on oikeasti Suojelusenkeli. Se on kaikkein tärkein tehtävä, mitä enkeli voi toivoa. Siksi enkelit joskus näyttävät ihmisiltä, jotta voisivat suojella paremmin." pieni Iisa-enkeli selittää.
Tunnen lämpöiset kädet ympärilläni ja nojaan pääni Matildan pehmeään olkaan. Iisa katsoo meitä riemastuneena: "Sinä uskot minua!"
Miksi en uskoisi.
Minulla ei ole ollut näin hyvä ja levollinen olo pitkään aikaan. Luulen, että tästä alkaa Oikea Joulua.
Jään katsomaan hyöriviä tonttusia, lehahtelevaa enkeliparvea, lempeästi hymyilevää Matilda-mummua ja teidän, Rakkaiden Ystävien iloa.
Joulu, Oikea Joulu on siellä, missä Sydän on täynnä Toivoa, Rakkautta ja Iloa.
